Olavinlampi
Lammen kaivuuta valmisteltiin lähemmäs kolme vuotta, 2022-2024.
Alue vuokrattiin Paraisten kaupungilta 2022 ja 2023 kaadettiin enimmät alueen puista. Vuonna 2024 kaadettiin vielä jokunen puu ja pintamaa kaavittiin pois tulevan lammen alueelta. Lopulta maaliskuussa 2025 lampi kaivettiin. Pohjamaan alle kerrostunutta hienoa savea ja hiekkaa on käytetty tiivistämään lammen pohja noin 85 neliön kokoiseksi ja syvimmillään 2 metriseksi. Vesi juoksee lampeen yläpuoliselta alueelta ja poistuu ojaan alapuolelle.
Vaihtuvavetinen luonnonlampi on houkutteleva ympäristö syötäville vesikasveille, kuten osmankäämille ja isovesikrassille. Metsäpuutarhaideologian mukaisesti istutamme lammen rannalle hopeapajuja, saarnin ja terväleppää, iiriksiä ja miekkaliljoja. Lampeen tulee myös lumpeita.
Vedessä viihtyvät vesikirput, sammakot, kalat ja hyttysentoukat. Se vetää puoleensa sammakkoeläimiä, sudenkorentoja, lintuja ja ihmisiä, jotka nauttivat elämää kuhisevasta vesielementistä.
