TALLBACKAN VUOSI 2021
Viime talvena 20/21 aloitimme Facebook- sivuston ja saimme kotisivun hyvään alkuun. Moni tärkeä asia oli uusi ja suunta hakusessa: kasvihuone, kylvö lokerikkoihin ja pikkutaimien koulinta, NO DIG-penkit, kohopenkit nurmelle perustettuna, bokashimultatehdas jne. Tammikuussa valmistui myös iso kartta/viljelysuunnitelma. Siihen tukeutuen tilasimme siemeniä ja tarvikkeita. Kevään kuluessa opimme koko ajan lisää NO DIG-metodista, sen tavasta kylvää ja istuttaa taimia, korjata satoa ja pidentää satokautta. Aloimme tavoitella kahta satoa sesongissa.
Saimme paljon tärkeää kokemusta lajikkeista. Moni asia opittiin epäonnistumisten kautta. Katkerinta taisi olla sokeriherneitten täysi tuho. Lajike oli parhaaksi mainittu Carouby de Mausanne ja rakensimme herneillemme ihanan rustiikkiset tuet. Mutta kylvimme liian myöhään, alkukesän sää ei suosinut, ehkä paikkakin oli jollain tavoin epäsopiva. Herneet eivät kasvaneet, sairastuivat johonkin sienitautiin ja maistuivat aivan kauheilta. Päivä, jolloin revin koko neljän paririvin kasvuston alas, oli synkkä ja surullinen. Tuolloin ajattelin, että nyt sai herneenviljely loppua.
Kevättä leimasi myös kiire ja väsymys. Työpaikkaa vaihdettuani minulla oli vain muutama lomapäivä, vapaata aikaa ei lainkaan. Nalle panosti kahden ekokäymälän rakentamiseen vierailijoiden käyttöön. Alkukesään sijoittui sekä Aura Trädgårdsvänner -yhdistyksen tutustumiskäynti että ensimmäinen osallistumisemme Avoimet Puutarhat -tapahtumaan. Molemmat olivat omiaan aiheuttamaan paineita ja stressiä. Samoihin aikoihin koimme valtavan kirvainvaasion, hedelmäpuut hukkuivat kirvamassojen alle. Puutarha ei näyttänyt hyvältä juuri silloin kuin olisi pitänyt.
Kurpitsan vuosi -projektimme sitä vastoin onnistui. Pitkät kohopenkit toimivat hyvin, apilakate esti rikkaruohot tehokkaasti, osansa teki varmasti myös musta muovikate penkkien päällä huhti/toukokuussa ennen taimien istutusta. Mahdolliset rikkaruohot kuolivat valonpuutteeseen.
Alkuun säikähdin sahanpurun mahdollisia haittavaikutuksia ja maatuvan orgaanisen jätteen aiheuttamaa typpikatoa, mutta ongelma ei oikeasti ollut suuri. Muutama kastelu EMa-liuoksella auttoi kasvit jaksamaan pahimman yli. Lajikkeita oli paljon, yhteensä 16. Kaikista saimme jonkin verran satoa, mutta osa jäänee kertakokeiluiksi. Hienoimmat uudet tuttavuudet olivat ihana käärmemäinen Tromboncino, maukas ja hyvin säilyvä Delicata Zeppelin ja sininen hylje, Guatemalan Blue. Näitä viljelemme varmasti ensi vuonnakin. Kesäkurpitsoista parhaat olivat Costata Romanesca ja perusvihreä Black Beauty. Syksyn aivan liian aikainen halla vei ensin kesäkurpitsat ja sitten viikon päästä talvikurpitsat. Olisimme saaneet paremman säilyvyyden jos muutama viikko olisi suotu lisää…
Heinäkuun valtava helleaalto ja kuivuus aiheutti eniten harmia kaikelle viljelylle. Lämpötila huiteli pitkään kolmissakymmenissä eikä taivaalta saatu lainkaan sadetta. Kasvu pysähtyi, kasvit kärsivät ja sesonki lyheni oudosti ”keskeltä”. Kastelimme voimiemme ja uskalluksemme mukaan, mutta sadetta ei mikään kastelujärjestelmä korvaa. Ja lämpötila oli kertakaikkiaan yli optimin, eniten tietysti kasvihuoneessa. Siellä ei voinut päivisin oleskella lainkaan. Tomaatit säilyivät hengissä, juuri muuta ei voi sanoa. Chilit pärjäsivät paremmin, mutta hedelmää nekin alkoivat tuottaa vasta kun pahin paahde hellitti. Siksi myös sato jäi pieneksi, hedelmille ei jäänyt aikaa valmistua.
Kaalinviljelyyn panostimme myös kovasti. Tulokset olivat vaihtelevia. Taimiviljely onnistui hyvin. Istutimme taimet harsotunneleihin suojaan kylmältä ja tuholaisilta, seurakseen ne saivat samettikukan taimia. Olimme kovin odottavalla mielellä suippokaalin suhteen, lajikkeina kahta vihreää sekä ylistetty punainen Kalibos. Näiden lisäksi kokeilimme useaa lehtikaalilajiketta, kyssäkaalia, muutamia meille uusia broccoliini ja härmekaalilajeja, jopa joitakin ruusukaaleja ja parsakaalia.
Tuholaisista oli yllättävän vähän riesaa – taimet kasvoivatkin tunneleissa. Mutta tunneleista tuli myös suurin ongelmamme kun helteet alkoivat. Kasvuharso on aivan liian kuuma kaaleille, ilma ei vaihdu ja kasvu lakkaa.
Jo vuonna 2020 mietimme usein, että marjapensaat ja hedelmäpuut tarvitsisivat enemmän huolenpitoa ja maanparannusta. Syksyllä 2021 investoimme isosti puuhakkeeseen, 58 kuutiota enimmäkseen koivua. Tavoitteena oli antaa kaikille pensaille ja puille uutta elinvoimaa parantamalla maata niiden juurella, toisin sanoen tukahduttamalla rikkaruohoja ja pistämällä maan pieneliöt töihin. Lähes kaikki puut ja pensaat ehdittiin käsitellä. Tuorlan innostuneet permakulttuuriopiskelijat kärräsivät parin päivän aikana kymmeniä kuutioita hevosensontakompostia ja puuhaketta. Aluksi pensaiden ja puiden alustat peitettiin sanomalehdillä. Tryffelitarhaan ei lisätty kompostia, vain sanomalehtikate ja puuhaketta sekä lisäksi, Lars Ingmannin ohjeiden mukaan, vähän kalkkia.
Olen hyvin tyytyväinen keväällä tehtyihin kukka- ja vihannespenkkien laajennuksiin ja kokonaan uusiin NO DIG-penkkeihin. Ihanin uusiomaa tehtiin mustaherukkapensaiden ja vanhan omenatarhan väliin, se sai nimen Ihmesalaattimaa. Nurmi peitettiin aluksi sanomalehdillä ja pahvilla, sitten lisättiin kompostia noin 15 sentin kerros. Siihen istutettiin saman tien liuskaratamoa, salkoruusua, tarhamaltsaa, hyvänheikinsavikkaa, kilpisuolaheinää, mustakaalia, malabarinpinaattia, veripeippiä, keto-orvokkia ja valtavasti samettikukkia. Penkki oli oikein tuottoisa ja kaunis pitkälle syksyyn, vaikka emme osanneet edes täysillä hyödyntää kaikkien meille uusien salaattikasvien mahdollisuuksia. Se oli sitä paitsi hyvin toimiva alku puutarhakierrokselle, sillä siinä saattoi konkreettisen esimerkin kautta kertoa meille tärkeistä asioista, NO DIG-penkkien rakentamisesta ja puiden, pensaiden, vihannesten ja kukkien yhteisviljelystä. Saatoimme myös esitellä vanhoja unohtuneita lajeja ja uusia tulokkaita rinta rinnan.
