Tallbacka Trädgård/Dialog

Tryffellandia

Muistan elävästi miten hämmästynyt olin lukiessani Åbo Underrättelseristä Anders af Heurlinin tryffelinviljelysuunnitelmista Kuitian kartanossa. Onko se oikeasti mahdollista, pohdin ja unohdin asian. Samassa artikkelissa sain ensi kertaa kuulla Lasse Ingmannista ja hänen Baltic Truffle -yhtiöstään, joka myy tryffelisienellä ympättyjä taimia.

Vuonna 2017 suunnittelimme puutarhan uuden osan käyttöönottoa ja minusta sinne oli tulossa aivan liikaa marjapensaita – en ikinä jaksaisi poimia kaikkia noita marjoja. Silloin muistin tryffeliviljelyn ja otin yhteyttä Lasse Ingmanniin. Hän kävi puutarhassamme ja ystävällisesti opasti meitä. Hän toimitti tryffelitarhaan tarvitsemamme pähkinäpensaan ja tammen taimet. Yhteensä niitä oli 40 kpl, jotka istutimme toteuttaessamme oman Tryffelandiamme. Mutta kesän 2018 kuivuus oli lähes tuhoisaa. Meillä oli niukasti puuhaketta ja niukasti vettä kasteluun, joten on ihme, että taimet selvisivät ensimmäisestä kesästään. Jälkeenpäin olen nähnyt niitten kärsineen, ne lopettivat kasvamisen – mutta nyt viisi vuotta myöhemmin ne ovat hyvin toipuneet. Muutama vuosi lisää ja voimme odottaa mustatryffelisatoa!

Yhteistyö Lassen ja Baltic Truffelin kanssa on ollut tärkeää, kun olemme halunneet saada tryffelipähkinät ja -tammet viihtymään. Yllättävästi maaperä täällä Paraisilla on ollut etu. Korkea pH-arvo (7,2) ei kuitenkaan ole ollut riittävän ylhäällä, vaan olemme joutuneet lisäämään kalkkia tavoittaaksemme optimaalisen arvon 7,8. Korkea pH on välttämätön, jotta tryffelisienen ja isäntäpuun juurien symbioosi vahvistuu. Korkean pH-arvon johdosta isäntäpuun on vaikeaa yksin saada ravinteita maasta, vaan se tarvitsee tryffelisienen apua – symbioosi hyödyttää kumpaakin osapuolta.

Nyt neljännen sesongin päätteeksi, olemme lisänneet puiden ympärille puuhaketta ja kalkkia. Tällä tavalla olemme laajentaneet puita ympäröivää nurmesta vapaata aluetta. Toivomme että tryffelisieni tällä tavalla saa suotuisammat olosuhteet kehittyä auringolta ja kuivuudelta suojassa. Lassen mukaan ensimmäiset sienet löydetään läheltä isäntäpuita.

Vuoden 2018 lopulla saimme Lasselta lahjaksi kolme tryffelikuusta. Ne ovat nyt juurtuneet ja kasvavat Eteläisen Portin kummallakin puolella uuden ja vanhan puutarha-alueen välissä. Kasvu on lähtenyt käyntiin ja tulevina vuosina saamme nähdä löydämmekö kuusten alta tryffelisieniä.

Kirja ”Tryffel – mat för gudar, gutar och svin” julkaistiin ensi kerran ruotsiksi vuonna 2008. Kirjailija Christina Wedén on biologi ja väitteli vuonna 2004 tohtoriksi Uppsalan yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsitteli bourgognetryffeliä Ruotsissa. Hän jatkaa työtään Uppsalan yliopistossa tutkien Skandinavian ensimmäisiä tryffeliviljelmiä Gotlannissa.