Tallbacka Trädgård/Dialog

Taustaa

Firma Dialog fi aloitti konsulttiyrityksenä edunvalvonnan ja työohjauksen aloilla sekä tuottajana audiovisuaalisella alalla.

Kun Outi Öhman hankki kiintestöt Tallbo 3:182 ja Tallbacka 3:183 omistukseensa 1.8.2015 tilanne muuttui. Puutarha ja viljely tulivat osaksi toimintaa. Viljelty pinta-ala on noin 4600 m² ja kokonaispinta-ala on 6730 m². Vuonna 2018 päätettiin aloittaa marjojen, hedelmien ja yrttien alkutuotanto.

Päätös perustui puutarhaviljelyn aikaisempaan kokemukseen (Outi Öhman on puutarhuri vuodesta 2006) ja siihen, että havaitsimme maaperän ja sijainnin olevan sopivia ammattimaiseen viljelyyn. Maa oli ollut viljelemättä noin 20 vuotta ja vanhat marjapensaat ja hedelmäpuut pystyttiin vain osittain pelastamaan.

Perusteltu liikeidea

Ajatus on, että voimme tuottaa korkealuokkaista syötävää ekologisesti kestävälla tavalla ja että viljelemme marjojen, yrttien, vihannesten ja hedelmien monia lajikkeita. Puutarhaan on istutettu 40 pähkinäpensasta ja tammea, joiden juuriin on ympätty tryffelinsientä tuottamaan tryffeleitä. Puutarha on myös suunniteltu vierailupuutarhaksi eli alkutuotanto pyritään toteuttamaan esteettisesti miellyttävällä tavalla. Puutarha voi näin ollen vastaanottaa vierailuryhmiä, jotka haluavat tutustua kestävään lähituotantoon.

Haluamme harjoittaa monipuolista viljelyä tavalla, joka liittyy käsitteisiin permakulttuuri ja metsäpuutarha. Myymme alkutuotannosta paikallisille ravintoloitsijoille Tom Hildén (Matglad), Eva Johansson (Matmalmen Eva) ja Patrik Lindström (Hunger och Törst). Muita tuotteita ovat tällä hetkellä yrttijuomasekoitus ja Tallbackan hunaja.

Firma DIALOG fi 2002/ rinnakkaisnimi 2018: Tallbacka Trädgård

Dialog fillä on Y-tunnus 2008148-5 joka saatiin 2.7.2002. Firma liittyi verohallintoon    21.12.2005 ja kaupparekisteriin 28.03.2007. Ennakkorekisterin Dialog fi liityi 1.12.2019. Rinnakkaisnimi Tallbacka Trädgård saatiin 1.12.2018, jolloin yrityksestä myös tuli alkutuottaja.