KARVIAISKATASTROFEJA

Karviaiset ovat herkkua. Lapsena Vallerinnassa niitä oli punaisia ja keltaisia; pensaista tuli satoa joka vuosi. Halusin ilman muuta karviaisia myös Tallbackaan.

Heti ensimmäisenä istutusvuonna 2016 maahan saatiin Lepaan punaista ja Hinnonmäen keltaista, 6 kumpaakin. Kuivuus vaivasi pensaita, kuten vähän kaikkea alkuvuosina, kasteluvettä ei ollut riittävästi eikä katetta heti käytössä. Nyt ajattelen myös että maan raju muokkaus verotti varmasti pieneliökantaa ja vaikeutti pensaiden kasvuunlähtöä. Sato on ollut kohtuullinen, vaikkakin kuivuus on kiusannut kovasti. Viime vuonna asennettu kastelujärjelmä toivottavasti auttaa jatkossa.

Kun suunnittelimme uuden puolen istutuksia, halusin lisää karviaisia. Löysin Savonlinnan taimiston sivuilta jännittävän kuuloisia lajikkeita, joita halusin kokeilla: Anna Viksne, Avenite ja Kursun keltainen.

Istutuskesä oli kauhean kuiva, samoin seuraava. Kursun keltainen osoittautui hauraimmaksi, taimia kuoli. Tyhjiksi jääneisiin kohtiin istutimme Lepaanpunaista, kovin suruissamme. Ja sitten iski tuholaiskatastro , karviaispistiäisten toukka-armeija.

Kesällä 2020 perkasin intohimoisesti uusinta viljelysmaatamme kuntoon, enkä ollut riittävästi hereillä pensaitten ohi iltasella horjuessani. Kun huomasin oudon paljaat oksat oli tuho jo pitkällä. Hups vaan ja lehdet oli syöty. Huutelimme apua ja neuvoja viisailta, saimmekin. Mekaanista torjuntaa toukkia noukkimalla, mäntysuopaa, rikkiä, petohyönteisiä, alasleikkuu.… hämmentävää. Koetimme mäntysuoparuiskutuksia, kanta pieneni, mutta tuhoaalto tuli uudestaan ja uudestaan. Pensaat jaksoivat kasvattaa uusia lehtiä toukkien syötäväksi. Minä itkin katsellessani noitten kirottujen elukoitten joukkovoimaa.

Jotakin oli tehtävä. Mitä?

Pohdin erikoisten lajikkeiden mahdollista alttiutta, olinko valinnut jo alunperinkin huonosti? Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että taimien kärsimä kuivuus oli altistanut ne, ei niinkään lajike. Voivatko taimet toipua? En tiedä vastauksia, mutta olen päättänyt yrittää vielä yhden kesän. Aion hoitaa maata EMa-lioksella, lisätä viherkatetta, vahvistaa siis kasvia. Koetan tarkkailla pistiäisten elinkiertoa ja torjua toukkia ajoissa, mekaanisesti ja mäntysuopaliuoksella. Jos osoittautuu, että tulos on samanlainen tyhjien risujen rivistö kuin vuonna 2020, kaivan koko rivin, 46 pensasta ylös, itken aikani, ja rakennan vihannesviljelypenkkejä tilalle.

VADELMAUNELMIA

Rakensimme vadelmarivejä jo ensimmäisenä istutusvuonna, kolmea lajiketta punaista Jatsi, Muskoka ja Ottawa ja yksi keltainen syysvadelma Gold Fall. Tukirakennelma näytti alkuun tältä. Rautalankatuenta toimii sinänsä ihan hyvin, mutta vaatii kyllä välilankoja. On uskomatonta miten korkeiksi vatut kasvavat ja miten keväällä kovin harvalta näyttävä kasvusto täyttyy. Opiskelemme edelleen sopivaa leikkaustiheyttä.

Vadelma on ollut paras marjamme alkuvuosina, luotettava, kuivuutta sietävä ja nopea.

Syksyn 2020 retki Pohjanmaalle, Blomqvistin taimistoon laajensi vadelmansukuisten marjojen luetteloa. Mustavadelma Rubus occidentalis ’Bristol’, Alaskanvatukka Rubus spectabilis ’Olympic double’, Sinivatukka Rubus caesius ovat aivan uusia tulokkaita meillä. Mansikkavadelma, tay- vadelma ja karhunvatukka saivat täydennystä. Japaninvatukka kasvaa kolmatta vuotta ja tuotti jo satoakin.

HERUKOITA

Aloitimme 2016 seitsemällätoista mustaviinimarjalla, kuudella punaisella, kuudella valkoisella ja tusinalla vihreällä. Lajikkeet silloin olivat Öjebyn, Ben Tron, Punahilkka, Valkoinen Hollantilainen ja Wilma. Minä pidin ja pidän valtavasti mustaherukasta, pensaan ulkomuodosta, marjojen tunnusta ja mausta sekä tietysti ihanasta mustaherukan tuoksusta. Vihreä viinimarja on melko uusi tuttavuus, sellaisia ei lapsuudessani ollut. Maku on upea, makeampi kuin toiset herukat ja sanotaan, etteivät linnut näkisi marjoja. Tätä eivät kokemuksemme juuri tue, mutta viherherukat ovat totisesti herkullisia! Punaherukasta en juuri välitä, mutta lajikenimi oli niin satumainen, että sorruin. Punahilkka on runsassatoinen, mutta marjat ovat kooltaan pieniä.

Myöhemmin hankimme lisää mustaherukkalajikkeita, Marski, Mikael ja Savonlinnan taimistosta ylistetty Titania . (Suomalaisen kasvinjalostuksen huipputuote. Käsittääksemme suosituin ja eniten viljelty lajike Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tällä hetkellä. Ruotsalaisten rekisteröimä lajike vuodelta 1984. Risteytys: Altajskaja Desertnaja x [Consort x Kajaanin Musta]. Alunperin risteytysjalostus on tehty Suomessa. Titania tuottaa hyvin suuria ja laadukkaita marjoja, joissa on hyvä ja imelä aromi. Kypsyvät lähes yhdenaikaisesti. Eivät varise helpolla. Eivätkä halkeile tai repeile. Marjat kestävät hyvin myös konepoiminnan jälkeisen rasioinnin. Markkina arvostaa tällaisen rasiamarjan korkeaan kilohintaan ja hehtaarituotto on viljelijälle korkea. Pensas on erittäin voimakas- ja pystykasvuinen. Talvenkestävyys hyvä tai erittäin hyvä, härmänkestävyys erinomainen. Titania on täysin ruosteenkestävä (immuuni).

Omaa terveenä ja kestävänä lajikkeena pitkäaikaisen tuotantokyvyn. Satotaso pinta-alaa kohti on huikea. Itsepoimintatilat ovat meille raportoineet keskivertosadon olevan noin puolitoista normaalia ämpärillistä/ pensas. Soveltuu oikein hyvin tietysti myös konekorjuuseen. Ainoa mustaherukan myyntitaimilajikkeemme, sillä varteenotettavaa haastajaa Titanialle emme ole löytäneet. Useista lajikekokeiluista huolimatta.)

Viime kesänä kaivoimme ylös loppuunpalvelleet mansikat ja päätimme istuttaa tilalle valkoista ja vihreää viinimarjaa, kahdeksan kumpaakin, lajikkeet Valkoinen Hollantilainen ja Venny.

Aronia – uskomattoman terveellinen, helppo viljeltävä ja tuntematon

Marja-aronia on ollut minulle rakas jo pitkään. Sauvon puutarhaan hankin aroniapensaita, koska ne ovat kauniita, nopeakasvuisia ja ennenkaikkea vaatimattomia – maaperä siellä oli kurjaa hiesua. Alkuun hieman harmittelin marjojen outoa makua ja puisevuutta, mutta sitten keksin kuivata ja rouhia ne. Yhdessä makeapihlajan marjojen kanssa tulos on huipputuote aamujogurttiin.

Tallbackassakin aroniapensaat taisivat ensimmäisenä istutuslistalla, 40 kappaletta kahteen eri riviin, lajikkeena tuttu Viking. Nyt kuudentena vuonna saimme jo kunnolla satoa. Aronia tapaa olla luotettava ja varma, se ei yleensä koe täysiä katovuosia eivätkä tuholaiset sitä juuri vaivaa. Kevään pitkä kylmyysjakso tai kuivuus tietysti verottaa satoa.

Aronian marjoja on kansanlääkinnässä käytetty pitkään. Se tehostaa vastustuskykyä ja auttaa toipumisessa. Marja-aroniassa vaikuttavat ainesosat, erityisesti antosyaanit ja flavonoidit sekä polyfenolit ovat määriltään omaa luokkaansa muihin puutarhamarjoihin verrattuna. Tallbackassa aronian tummanvioletti terveysmehu puristetaan tuoreista marjoista ja pakastetaan myöhempää käyttöä varten. Jäljellejäänyt aines kuivataan ja rouhitaan. Näin tuoreitten marjojen hiukan ”kurkkuun takertuva” tanniinisuus katoaa ja jäljelle jää vain kaikki hyvä.

Aronia on myös kaunis pensas, kuvassa syysvärin hehkua

Mustaseljan paluu puutarhaan

Mustaselja on ollut unohduksissa ja joutunut huonoon valoon. Se on sekoittunut marjojensa puolesta käyttökelvottomaan terttuseljaan ja sitä on pidetty myrkyllisenä. Olen iloinen että meillä Tallbackassa kasvaa kolme isoa pensasta, joista saamme nyt jo paljon satoa.

Olemme halunneet kaikissa tapahtumissamme tarjota tulijoille tervetuliaismaljan seljankukkamehua mineraalivedellä terästettynä. Se on ihana puutarhajuoma ja maistuu kesältä! Viime vuonna 2021 myös marjat ehtivät kypsyä, joten saimme talteen marjamehua. Siitä ja aroniamehusta olemme tehneet tosi tummaa kotiviiniä. Tässä on selvennyksen vuoksi mainittava, että raa’at mustaseljanmarjat aiheuttavat vatsavaivoja. Vain täysin kypsiä marjoja tulee käyttää.

Mustaseljaa on käytetty lääkekasvina jo ammoisista ajoista, Hippokrates kutsui kasvia ”lääkekaapiksi”.    Skandinaavisessa mytologiassa mustaseljalla on ollut vahva suojelija, kissojen vetämässä vaunuissa ajeleva Freja, rakkauden, hedelmällisyyden ja kauneuden jumalatar. Joidenkin kirjoitusten mukaan yksi Frejan lempinimistä oli Hyllemor, mustaseljaäiti ja Frejan uskottiin asuneen mustaseljassa! Mustaseljamehu on vahva ase erilaisia infektioita vastaan. Sen ainesosat vahvistavat vastustuskykyä monin tavoin.

MARJASINIKUUSAMA

Lonicera caerulea var. kamtschatica

Sinimarjakuusamaa on vuosisatojen ajan käytetty itäisessä Aasiassa ja Japanissa sekä lääkinnällisiin tarkoituksiin että marjana. Se jos mikä ansaitsee nimityksen supermarja, Kamtschatkan niemimaalla sitä kutsutaankin nimellä ”ikuisen nuoruuden marja”. Vasta 1950-luvulla siitä alettiin Venäjällä jalostaa maukkaampia lajikkeita, 90-luvulla jalostusta tehtiin myös Kanadassa. 2000-luvulla kasvin suosio on kasvanut valtavasti. Suomessakin on jo useita kaupallisia viljelmiä.
Marjat ovat makeita, aromaattisia, sopivan hapokkaita, kasvi on talvenkestävä, helppohoitoinen eikä sillä ole vakavia tauteja. Marjat ovat hyvin käyttökelpoisia ja lajikevalikoima on runsas. Oli selvää, että näitä mekin haluamme! Päädyimme aluksi kolmeen lajikkeeseen Vostorg, Silginka ja Rebekka. Istutimme taimet, 48 kpl, vuonna 2018 keväällä. Ajankohta oli onneton, kesän kuivuus oli koitua kohtalokkaaksi. Myöhemmin olemme hankkineet lisää joitain kanadalaisia lajikkeita, lähinnä varmistamaan pölytystä. Oikeastaan mitään ”venäläisiä” tai ”kanadalaisia” lajikkeita ei olekaan, vaan kaikki ovat monien lajien risteymiä. Toivon ja uskon että pensaamme alkavat kasvaa reippaammin nyt kun ovat saaneet reilun kerroksen kompostia ja haketta juurelleen syksyllä 2021.
Sinimarjakuusama on hyvin aikainen. Sen pölytys voi vaarantua kevään kylmyyden takia, pölyttäjät eivät aina ole aktiivisia niin varhain. Marjat kypsyvät usein jo viikkoa paria ennen ensimmäisiä mansikoita. Ne ovat helppoja poimia, pensaat ovat piikittömiä.

PUNAMARJAKANUKKA

Cornus mas

Pohjolassa kanukat tunnetaan koristekasveina. Euroopassa punamarjakanukalla on pitkä historia ravinto- ja lääkeaineena ja käsityömateriaalina. Uudet aikaisemmin kypsyvät lajikkeet ehtivät valmiiksi meilläkin, jopa Pohjanmaalla vyöhykkeellä 4, jossa Leif Blomqvist on tehnyt uraauurtavaa työtä kasvin tunnettavuuden lisäämiseksi. Aikainen kukinta lienee suurin ongelma. Me Tallbackassa istutimme pensaiden juurille aikaisin kukkivia imiköitä houkuttelemaan mahdollisia kimalaisia.
Pensas antaa suuren sadon ja voi elää hyvin vanhaksi. Punamarjakanukan marjat ovat keskikokoisia, pisaranmuotoisia ja makeanhappamia. Kun luin ensimmäistä kertaa tästä marjasta suositteli saksalainen kirjoittaja kanukkajäätelöä. Olin myyty. Näitä on saatava!
Tallbackaan haettiin punamarjakanukoita syksyllä 2020 Blomqvistin taimistosta. Tuolloin hänellä oli neljää eri lajiketta, ja keväisen tasavuotissyntymäpäiväni kunniaksi hankimme ne kaikki, vaikka hinta hirvittikin. Lajikkeet olivat Nikolka, Jantarnyj, Kovolowy Merte ja Juliusz. Luullakseni kaksi niistä on punaista, yksi keltainen ja yhdestä ei löydy oikein mitään tietoa. Puola on vaikea kieli!
Myös kanukkamme saivat syksyllä 2021 kompostia ja haketta, ensimmäisen talven koettelemukset olivat kovia. Toivon kovasti että kevät 2022 näyttää jo valoisammalta.

SARJAHOPEAPENSAS/KOREANSK SILVERBUSKE

Eleagnus umbellata

Hopeapensas tunnetaan kestävänä koristepensaana, joita kasvatetaan teiden varsilla. Pensas on siis varsin kestävä ja vaatimaton. Mutta myös pienet marjat ovat oikeita terveyspillereitä.
Niitä on helppo kerätä, paljon mukavampi kuin sukulaismarja tyrniä. Laji umbellata ei tuota lainkaan juurivesoja. Tallbackassa hopeapensas kasvaa hyvin aurinkoisessa paikassa ja huonossa maassa autotallin päädyssä. Yhdessä timjamin kanssa se selviää hyvin ankarissa olosuhteissa. Vuonna 2021 saimme ensimmäiset marjat.

JOSTAKARVIAINEN

Ribes nidigrolaria

Jostamarja on karviaisen, harokarviaisen ja mustaherukan risteytys. Kasvi on voimakaskasvuinen, sen versot ovat lähes piikittömät. Marjat ovat raakana vihreät ja muuttuvat vähitellen punaisiksi ja lopulta mustiksi. Ne ovat isompia kuin mustaherukalla mutta pienempiä kuin karviaisella. Maussa sanotaan olevan vivahteita kummastakin. Jostakarviainen on melko vaatimaton kasvupaikan suhteen.

NELIMARJA

Ribes aureum

Nelimarja on kultaherukan lajike. Nimi viittaa kasvin hyviin ominaisuuksiin: aikaisin keväällä pensas on täynnä ihanasti tuoksuvia keltaisia kukkia, kesällä marjoja ja syksyn ruska on upea. Pensas on kestävä ja helppohoitoinen. Tallbackassa meillä on toistaiseksi vasta lajiketta Black Pearl, mutta hankintalistalla on myös upean oranssi Orangesse.

MANSIKKAVADELMA

Rubus illecebrosus

Mansikkavadelma on hämmentävä tuttavuus. Se on matala pensas, joka leviää maanalaisin versoin kuten vadelma. Marjat ovat suuria, muistuttavat sekä vadelmaa että mansikkaa. Suuret kukat houkuttavat hyönteisiä. Marjat sopivat koristeiksi kakkuun, sillä maku on melkoisen vaatimaton upeaan ulkomuotoon verraten.

MINIKIWI

Actinidia kolomikta

Uusi-Seelanti on kuuluisa kiwihedelmistään (Actinidia deliciosa), mutta Actinidia suvun lajeja on monta. Actinidia kolomikta on peräisin eteläsiperiasta ja talvenkestävä myös meillä. Maussa sen ei sanota häviävän yhtään kaupan hedelmille, päinvastoin. Hedelmät ovat pieniä, noin 2cm. Minikiwi on useimmiten yksikotinen ja siksi tarvitaan emi- ja hedekasveja. Poikkeuksena lajikkeet Annikki ja Dr. Szymanowski.
Hankimme Tallbackaan paitsi nuo mainitut itsepölytteiset lajikkeet myös Annan ja Adamin. Rakensimme näille köynnöksille oman paikan puutarhamme lämpimimmältä kohdalta, lähellä taloa.

SASKATOON / MARJATUOMIPIHLAJA

Amelanchier alnifolia

Saskatoon on ollut tärkeä marja pohjois-amerikan intiaaneille. Jalostustyö pääsi vauhtiin 1900- luvun alussa. Smoky, lajike jota meilläkin on, oli ensimmäisiä kaupallisia menestyksiä. Kanadassa viljely on suurta bisnestä. Menestystä selittänee marjan monipuolisuus, helppo viljeltävyys ja talvenkestävyys. Marja on ravintoarvoltaan verrattavissa mustikkaan. Maku on hyvin makea.

PENSASMUSTIKKA

Mustikka on rakastetuimpia luonnonmarjojamme. Myös lastenlapset pitävät siitä. Heille ei ole vaikea keksiä ohjelmaa mustikan satoaikaan.

Ennen pensaitten istutusta pohdimme silti kannattaisiko työhön ylipäätään ryhtyä. Eräs syy tähän oli, että jo vuonna 2016 olimme istuttaneet pensasmustikoita koemielessä nähdäksemme menestyisivätkö ne. Yleisesti ottaenhan mustikka haluaa happamamman maaperän mitä meillä on tarjota. Ja aivan oikein, tulos oli huono. Niinpä ryhdyimme maanparannusprojektiin, ajoimme rhodomultaa rinteeseen viinitarhan yläpuolelle. Vuonna 2018 istutimme rinteeseen viisi riviä mustikoita, lajikkeet Gold Traube ja Blue Crop. Seuraavana vuonna lisäsimme vielä yhden rivin lajikkeilla North Blue ja North Country, yksi kuollut taimi korvattiin lajikkeella Patriot. Aiemmin testatut lajikkeet olivat Aino, Alvar, Arto ja Chandler. Tämä alue täytyy luultavasti kunnostaa ja taimet istuttaa uudelleen.

Mutta taimet eivät tahtoneet menestyä nytkään. Eräs syy oli varmasti kesän kuivuus. Kastelujärjestelmän asennus 2020 paransi tilannetta. Viime vuonna saimme ensimmäisen, vaikkakin vaatimattoman sadon. Pensaat ovat nyt    saaneet hevosenlantaa, lannoittamatonta turvetta ja puuhaketta juurelleen. Edellytykset hyvällä kasvulle ovat olemassa.