TALLBACKAN TARINA OUTIN KERTOMANA, 2015-2023
Tallbackan kiinteistö Paraisten Rödjan kaupunginosasta vaihtoi omistajaa elokuun 1. päivänä vuonna 2015. Haussa oli ollut uusi koti, mutta ennen kaikkea riittävän iso puutarhatontti. Pari muutakin kiinteistöä lähiseudulta näytti pinta-alansa puolesta lupaavalta, mutta ne eivät oikein soveltuneet viljelyyn. Tallbacka tuntui heti kodilta, se sijaitsi sopivan lähellä keskustaa ja samaan aikaan sopivan syrjässä, ilmansuunnat olivat oikein – pohjoista vasten suojaa pienen kallion muodossa ja maaperävaikutti rehevältä. Paikalla oli viljelty aiemminkin (talo oli vuodelta 1957), mutta todisteet siitä olivat melkein kadonneet. Pelto kasvoi miehenmittaista pujoa ja lupiinia, marjapensaissa kitui vain heikko elämä.
Mikä mahdollisuus toteuttaa mitä vain!
Tilalla oli muutamia vanhoja omenapuita, tammi ja hieno pyökki. Vanhat kaivot olivat jäljellä, niistä saisi jonkin verran kasteluvettä. Talon ja pellon väliin oli kaivettu jossain vaiheessa ”turha” oja, joka täytettiin. Syksyllä pelto kynnettiin ja keväällä 2016 alkoi huikea matka kohti unelmaa. Tässä vaiheessa suunnitelma ei pitänyt sisällään juuri muuta kuin ”niin paljon ja niin monenlaisia marjoja kuin mahdollista.”
2016
Maan raivaus takaisin viljelyyn oli työlästä ja hidasta. Juuririkkakasveja, vesakkoa ja aivan tavallisia siemenrikkakasveja oli loputtomasti. Pala palalta, töitten jälkeen ja vapaapäivinä viljelysmaa laajeni. 16.huhtikuuta hankittiin ensimmäiset taimet. En ollut oikein varma suunnitelmistani enkä varsinkaan osannut ajatella erilaisia, kenties fiksumpia työtapoja. Mutta yksi asia oli varma – maa itsessään oli ihanaa! Se oli hienoa ja vahvaa, mustaa ja pehmeää. Se tuntui paljaan jalan alla suloisen hyvältä. Aurinko lämmitti ja Sera kotiutui uuteen puutarhakoiran elämäänsä. Muistan suloisen onnentunteen ensimmäisiä herneitä kylväessäni. Kotona, lopultakin!
Vadelmia ja herukoita haettiin Nousiaisista, Mattilan taimistosta. Hiukan etuajassa, tietenkin, taimet saivat odottaa tovin maahan pääsyä. Mukana oli jo tuolloin myös aronia, joka kuivattuna ja rouhittuna tekee aamujogurtista taivaallisen hyvää. Aivan välttämätön kasvi siis. Tyrnin taimiakin hankittiin. Karviaisia piti olla, ilman muuta. Suunnitelmaa piirrettin vähitellen, taimet istutettiin riveihin. Muu ei vielä tuolloin tullut mieleenikään. Estetiikkaa ja vaihtelua tarjosivat käytävät ja kasvien erilaiset värit ja olemukset.
Viljelyä piti päästä toteuttamaan nopeammin ja satoakin saada; aloitimme perustamalla 14 lavakauluksen yrttitarhan talon kivikovalle ja aurinkoiselle eteläpuolelle. Nurmikenttä sen alla oli viljelyyn kelpaamatonta rakennusjätettä, joten rakensimme maanpeitekankaan päälle ja laatikoitten väliin tuli toisaalta löytyneitä betonilaattoja. Viljelysuunnitelmien piirtäminen on ihanaa, tutkin hartaudella vanhoja yrttitarhojen pohjapiirroksia, ja haaveilin puksipuuaidanteista. Tiilenpunainen väri oli yhteinen valinta ja laatikot maalattiin. Toukokuun alun päivät olivat helteisiä ja onnellisia. 14 viljelylaatikkoa, mitä kaikkea voisi kokeilla…
Runsaat neljä vuotta myöhemmin näen tuon aikaisista kuvista sen valtaisan ajattelutavan muutoksen, jonka olemme läpikäyneet. Vielä vuonna 2016 halusimme viljellä marjapensaita ja vihanneksia, tänään haluamme viljellä MAATA. Niin ihanaa kuin kesantomaa olikin paljastuessan rikkaruohojen alta, nyt tuntuu pahalta nähdä se mulloksella, alttiina kuivumiselle ja eroosiolle. Mieleenikään ei vielä tuolloin tullut, että maan voisi ottaa takaisin viljelyyn muulla tavoin kuin raivaamalla se. Kaskiviljelijöiden perillinen?
Aivan tuntematonta ei kateviljely sentään minullekaan ollut. Tiesin kyllä, että oli hyvin hyödyllistä saada kunnon katekerros uusien taimien ympärille estämään kosteuden karkaamista ja rikkakasveja. Tarvittavan katteen määrä ja hinta tuntui vain ylitsepääsemättömältä ongelmalta.
Pikku hiljaa istutustyö eteni ja pohjapiirros selkiytyi. Halusin jakaa ”vanhaksi kasvimaaksi” ristimämme alueen kahtia diagonaalikäytävällä ja reunustaa hedelmäpuilla. Käytävän paikkaa piti hakea pitkään ennen kuin oikea kaltevuus löytyi. Tuntui kuin etsisin olemassaolevaa rakennetta, piiloonjäänyttä vain. Sitten kun oikea käytävän paikka löytyi, se oli itsestäänselvä.
Taimet pääsivät maahan hitaanlaisesti, oli paljon muuta pakollista työtä. Talon lähes käyttämättömänä ollut kellarikerros piti raivata ja maalata. Tarvitsimme paikan puutarhatyökaluille, siispä rakensimme puutarhavajan.
Sitten alkoi autotallin rakentaminen, ensimmäisenä syksynä hanke eteni rungon katselmukseen asti. Tämä kaikki oli kovasti tarpeellista, mutta vei aikaa ja ennen kaikkea rahaa. Aloin hermostua toden teolla. Puutarha ei mielestäni edistynyt ollenkaan toivotulla tavalla. Olimme istuttaneet ja raivanneet, ja talvi oli tulossa. Alueen ympärille oli saatava aita!
Olin aiemmin Sauvossa suojannut hedelmäpuitani talviaikaan erillisillä verkoilla. Siellä riesana olivat tuolloin kuitenkin ”vain” rusakot. Täällä Paraisilla oli metsäkauriita ja valkohäntäpeuroja aivan hirveän paljon enemmän. Ja uhka oli ympärivuotinen. Jotain oli tehtävä. Niinpä tilasimme painekyllästettyjä tolppia ja verkkoa ja ryhdyimme hurjaan urakkaan.
Tämä ensimmäinen vaihe aitaa hakattiin paikoilleen ihmisvoimin, lekalla, tikapuilla heiluen. Viimeisiä verkkoja hakattiin tolppiin kiinni jäätävässä räntäsateessa marraskuun puolella ja aidan päät kiinnitettiin rakennuksiin aputolpin. Pääasia oli tukkia vihollisten ruokailupolut ennen talven tuloa. Ehdimme nipin napin.
2017
Talvi 2016/17 muutti elämäni painopisteen kohti saaristoa. Aloitin Nauvossa suntiona ja uuden työn yksinäiset haasteet veivät voimani pitkäksi aikaa. Kevät tuli lopulta, niin kuin sen on tapana. Edellisen työni lopputilirahoilla oli jo selvä osoite: nyt oli pakko saada puille ja pensaille kateainetta! Uskoin silloin ja uskon yhä, että tämä sijoitus piti istutuksemme hengissä tulevien kuivien kesien läpi. Joka sentin arvoista tavaraa siis, 50 kuutiota puuhaketta!
Keväällä 2017 istutettiin mansikkaa, muutama sata taimea. Löysimme toiseksi lajikkeeksi tumman ja ihanan makuisen Malwinan, myöhäisen mansikkalajikkeen. Siitä tuli ehdoton suosikkimme. Viljelyteknisesti alku oli takkuista, maa oli muokkauksen jäljiltä liian kuohkeaa, eikä taimien istutussyvyys mennyt kertaheitolla nappiin. Kallista ja työlästä opinpolkua olemme kulkeneet monessa asiassa.
Kesää kohti ”vanha puoli” alkoi jo näyttää hauskalta. Vihanneksia ja sipuleita, maa-artisokkaa ja iisoppia – keräsin rakastamiani kasveja. Marjapensaat ja yrtit kasvoivat ihan hienosti. Puutarha alkoi laajeta aitauksen ulkopuolellekin ja kohti tietä. Vastaperustetun pensasmustikkamaan pioneerit koettivat sopeutua maaperän emäksisyyteen. Syksyllä esiin nousi ensi kerran ajatus tuotteiden kasvattamisesta myyntiin. Tähän asti olin ajatellut (ihan totta) syöväni kaikki marjat itse.
2018
Talvella tehtiin monenmoista suunnittelutyötä, päivänvalon näki myös Tallbackan logo. Tallbackabamsen rakastaa hedelmiä ja marjoja! Ohjelmassa oli niin ikään puunkaatoa ja uuden puolen aidoitusta. Saimme hienon vihjeen puutarhakonsulentti Sven Engblomilta ja sitä kautta ELY-keskuksen riistanhoitopuolelta aitatarpeet. Pystytys toki jäi itse kustannettavaksi, eikä niitä tolppia enää hakattu käsin! Mutta tulos oli hieno, koko alue oli suojassa peuroilta ja itään kohti Sydmontietä saatiin nelimetrinen tukeva portti. Puutarhaa jakanut avo-oja muutettiin maan alla kulkevaksi ja Sera sai uutta haisteltavaa multakuorman muodossa.
Uusi puoli tarvitsi tietysti viljelysuunnitelmaa. Tässä kohtaa ajatuksemme menivät hiukan ristiin, ja ”konfliktin” seurauksena saimme Paraisten alueen toisen tryffelitarhan. Ison osan pinta-alasta saivat pähkinöitten ja tammien muodostamat kolmiot, tulevaisuuden tryffelilehdot. Suunnitelman rakenne toisti samaa diagonaalijakoa, koko alueen keskitse tuli kulkemaan kolme metriä leveä ”Vihertie” Tolkienin hengessä.
Kevään koittaessa kaikki näytti lupaavalta. Ihana valo!
Ryhdyimme kattoremonttiin. Vanha savupiippu muurattiin uudelleen ja tiilikatto purettiin. Urakka oli melkoinen, mutta pätevät ihmiset tekivät työn turvallisesti ja ajallaan. Uutta puolta alettiin istuttaa. Savonlinnan taimistosta tilattiin taimia, kolmea erilaista karviaista, kolmea sinimarjakuusamaa, makeapihlajaa, mustaseljaa, turkinpähkinöitä. Baltic Tryffel Oy:n Lars Ingmanin kautta saimme tilattua kotimaista alkuperää olevia pähkinöitä ja tammia, joitten juuriin oli Ranskassa ja Unkarissa ympätty tryffelisieni.
Kaikki oli hyvin. Ja sitten äkkiä ei ollutkaan. Toukokuun lopussa sairaus yllätti meidät ja osoitti, miten haurasta elämä on. Ruumiilliseen ja henkiseen toipumiseen taisi mennä koko loppuvuosi.
Meillä ei ollut lähimainkaan riittävästi katemateriaalia uuden maan peittämiseen ja uusien istutusten suojaamiseen. Kesä 2018 oli JÄRJETTÖMÄN KUIVA. On ihme, etteivät kaikki kasvimme kuolleet, sillä meillä ei ollut riittävästi voimia tai edes vettäkään kastella niin paljoa kuin olisi pitänyt. Marjapensaat ja puut kyllä kärsivät kovasti ja se näkyy yhä; kasvu on ollut heikkoa kaksi ensimmäistä vuotta, tuhohyönteiset ovat aiheuttaneet paljon vahinkoa heikoille kasveille ja marjasadon alku viivästyy tulevaisuuteen.
Kauhean huono alku meille, ja vakava varoitus. Kasveja on voitava kastella. Haihtuminen on minimoitava. Vettä on säästettävä kaikin keinoin. Perkasin rikkaruohoa, keräsin sitä vuoreksi. En tiedä oliko touhussa järkeä, mutta siinä väsymyksen tilassa en pystynyt muuhun. Perkaaminen oli rauhoittavaa. Ja samalla tuli luotua mehevä kompostikasa tulevien vuosien kurpitsanviljelyyn.
Syyskuun alussa pidimme juhlan, johon saimme monia ystäviä koolle. Kirkkoherra Henric Schmidt avasi tilaisuuden siunaamalla puutarhamme.
Rutikuivan ja tuskaisen kesän jälkeen oli jokseenkin surkuhupaisaa, että juhlan aikana satoi kuin saavista kaataen ja vieraat pakkautuivat autotalliin. Vain urhoollisimmat uskaltautuivat tutkimusretkelle varsinaiseen ”juhlatilaan”.
2019
Tammikuussa 2019 oli talvi, sen jälkeen ei moista lumimäärää nähtykään pitkään aikaan. Tuona talvena laadimme ensimmäisen kokonaiskartan alueestamme ja koetimme miettiä tulevaa. Olimme toimittaneet jo kesällä 2018 hieman vihanneksia Tom Hildénille, Matgladiin, ja halusimme jatkaa. Olimme uteliaita kokeilemaan kaikkea mahdollista ja etsimme sopivia kasveja ja viljelytapoja. Kesä 2019 näytti meille monin tavoin, että jos aiomme jatkaa ja jaksaa, meidän oli kehitettävä toimintaamme kovasti. Vaikka viljely oli pienimuotoista, ei esimerkiksi taimikasvatusta keväällä tai tuotteiden keruuta, pakkausta ja kuljetusta voinut hoitaa ilman kunnollista infrastruktuuria, asiallisia välineitä ja kirjanpitoa. Työ ei yksinkertaisesti suju vaan on omiaan aiheuttamaan vain mielipahaa ja tappioita. Oma lukunsa syksyn tunnelmissa oli toista vuotta peräkkäin jatkunut kuivuus. Vihannesten laatu ei ollut toivotunlainen eivätkä marjapensaat kasvaneet niin kuin olisi pitänyt.
Jo syksyllä 19 rakensimme ulkopesupaikan vihanneksille ja pohdimme ratkaisuja muihinkin pulmiin. Kellarikerrokseen oli rakennettava elintarvikkeitten käsittelyyn sopiva tila, vesipiste ja kuivatuskaappi, työtilaa ja riittävästi varastotilaa laatikoille ja muulle pakkausmateriaalille. Taimien kasvatusta varten oli hankittava asialliset välineet ja varsinkin riittävän tehokkaat lamput. Piirsimme ison kartan koko alueesta ja pohdimme yhdessä Matgladin kanssa viljelyssuunnitelmia. Painopiste alkoi kääntyä kohti juurikkaita, erilaisia harvinaisempia salaattikasveja ja uutuutena syötäviä kukkia. Vielä myöhään syksyllä kylvimme ison alueen syyskylvöihin soveltuvia vihanneksia. Unelma kohopenkeistä alkoi elää, mutta vielä emme ehtineet kateviljelyyn asti. Maa oli edelleen paljas, kun alkoi talvi 2019/20.
Talvea siitä ei sitten tullutkaan, vain pitkä marraskuu!
Joulukuulla päätimme hankkia kunnolliset taimikasvatuspöydät, laatikot ja valot sekä kokeilla kasvihuoneviljelyä aluksi kasvitunnelin muodossa. Tilasimme 3 kertaa 6 metrisen muovitunnelin ja kylvimme ensimmäiset chilimme. Varovasti sanoen – olimme kovin innoissamme! Uutena ideana rakensimme joulun aikaan kuusikulmaisen tornin lavakauluksista erilaisille teeyrteille, joita halusimme kokeilla. Suuri idea oli paitsi tutustua ennenkokemattomiin kasveihin myös tehdä se mahdollisimman kauniisti. Keväällä torniin tulikin viitisentoista lajia.
Kaikkein suurin muutos tapahtui kuitenkin päämme sisällä. Talvella saimme käsiimme ruotsalaisten puutarhavisionäärien Philipp Weissin ja Annevi Sjöbergin kirjoittaman kirjan SKOGSTRÄDGÅRDEN Odla ätbart överallt, joka ilmestyi 2018 ja valittiin vuoden puutarhakirjaksi. Idea metsäpuutarhasta, luonnon omien periaatteiden mukaisesti toimivasta, lehtimetsän rakennetta hyödyntävästä syötävien yksi- ja monivuotisten puitten, pensaiden ja yrttien moninaisesta kokonaisuudesta, joka sitä paitsi on veden ja ravinteiden suhteen omavarainen, räjäytti tajuntamme. Tähän kun vielä lisätään kateviljelyn ja bokashikompostoinnin mahdollistama -kirjaimellinen- MAANviljelys, voi sanoa, että lähdimme matkalle kohti aivan uutta maailmaa.
Meillä oli vakaa halu tehdä asiat paremmin ja tuottaa ensiluokkaista ruokaa. Oli monia asioita joita ei voinut ratkaista muutoin kuin kokeilemalla. Yksi tällainen kokonaisuus olivat teeksi kuivattavat yrtit, niitten viljely, kuivaaminen, teelaatujen suunnittelu, pakkaaminen jne. Oikoteitä ei ollut, siispä haalimme kokoon monia kandidaatteja ja aloitimme pienillä määrillä. Toinen suuri projekti olivat erilaiset lehtivihannekset, hieman harvinaisemmat salaattiainekset, joita pitopalvelu mielellään käyttäisi saadakseen vaativille asiakkailleen uutta ja erilaista, esimerkkinä vaikkapa wasabirucolaa tai isovesikrassia. Oli mukavaa havaita että rucolat, sinapit ja monet aasialaiset kaalikasvit onnistuivat hyvin ja olivat mahdollisia kasvattaa ja varsinkin hyviä syödä.
Suunnittelimme myös syötävien kukkien valikoimaa, josta monet toteutuivat ja kokemuksia saatiin. Kukat olivat kesän ehkä ihanin tuote, iso laatikko syötäviä kukkia kruunasi jokaviikkoisen toimituksen.
Syksyllä olimme jo aloittaneet uusimman viljelyalueen raivauksen, mutta työ oli jäänyt kesken. Kyse oli kymmeniksi vuosiksi oman onnensa nojaan jääneestä entisestä mansikkamaasta, johon vanhat muovitkin olivat jääneet paikoilleen. Pellon raivauksessa oli totisesti kova työ, ilman maanrakennusurakoitsija Bobben Adolfssonin apua se ei olisi onnistunut, kannot ja muovi raavittiin pois konevoimin. Maa oli hienoa, mutta pujo ja Paraisten riesa, villi palsternakka, olivat päässet pahasti vallalle.
2020
Talvi ei ollut talvi lainkaan, sää oli niin lauhaa, että esimerkiksi sinimarjakuusama alkoi tehdä lehtiä ja kukkia aivan liian varhain. Sitten kevät kuitenkin oli kylmä ja kolea, pölyttäjät eivät liikkuneet ja muutoinkin kovia kokeneet marjapensaat kärsivät lisää. Kovin isku minulle oli niellä pettymys syyskylvöjen epäonnistumisesta. Liika märkyys ja lämpö tuhosivat siemenet, koko hieno suunnitelmani kirjaimellisesti mätäni. Keväällä kokeilin vielä kylvää jotain muuta samoihin penkkeihin. Eipä onnistunut sekään. Aloin pelätä, että maa on jotakin kirottu, etsimme syytä ja parannuskeinoja kirjoista ja puutarhaviisailta.
Kahden kauhean kuivan kesän jälkeen olimme päättäneet investoida kastelujärjestelmään ja porakaivoon. Olimme ensin pohtineet ja laskeneet mahdollisuuksia sadeveden talteenottoon, säilytykseen ja fantisoineet idealla johtaa vettä vanhasta kaivoslouhoksesta. Nämä eivät kuitenkaan olleet mahdollisia tai riittäviä vaihtoehtoja. Sadeveden kerääminen on hieno juttu, jos sataa aina silloin tällöin. Kesinä 2018 ja 2019 ei kuitenkaan satanut lainkaan. Kaikki ennusteet lupaavat, että tähän suuntaan olemme menossa, sään ääri-ilmiöihin, pitkään jatkuviin kuiviin kausiin, rankkasateisiin, joita maa ei ehdi ottaa vastaan jne.
Porakaivon vesi on tietysti liian kylmää käytettäväksi sellaisenaan. Oli pohdittava järjestelmä, jossa vesi ehtii lämmetä ja ilmastua ja joka voidaan jakaa riittävän moniin alajaoksiin. On voitava kastella eri kasveja eri tavoin ja tuhlaamatta vettä.
Sauvolainen Järvenkylä avusti suunnittelussa ja toimitti tarvikkeet, maahanupotettavat runkoputket, paloletkut ja yhteensä 2 km tihkukasteluletkua ja hirmuisen määrän tarvittavia liittimiä ja muuta pikkutavaraa. Hurja urakka, joka jatkuu vielä vuonna 2021.
Toinen uusi asia, jota halusimme kokeilla oli kasvihuoneviljely. Panostimme paljon vahvemmin myös taimien kasvatukseen, hankimme kunnon altakastelualustat ja kasvivaloja. Kasvihuone oli ensimmäisenä vuonna vain parin sadan euron muovitunneli, mutta kokemukset olivat pääosin myönteisiä. Saimme satoa tomaateista, chilistä ja basilikasta. Kastelu toimi hyvin, mutta muovitunnelin tuuletus osoittautui hyvin hankalaksi; ovet olivatkin sitten käytännössä auki koko kesän.
Kolmas vuoden teema olivat syötävät kukat ja niistäkin tuli kokemusta, hyvää ja huonoa. Jotkut lajit menestyivät hyvin ja olivat käyttökelpoisia, toiset taas olivat maultaan outoja tai koostumukseltaan liian kuivia. Ihanin on varmasti kehäkukka, joka on paitsi satoisa, hyvän makuinen ja kaunis, myös tärkeä suojakasvi kasvintuhoojia vastaan. Myös krassinkukka nousi suureen suosioon, sitä on saatava lisää. Kurpitsankukka on gourmetherkku ja tuoksuu isona kimppuna taivaalliselta.
Kaikkein kovin isku oli vielä tulossa. Eräänä kesäkuun iltana olin horjumassa sisälle kitkentäurakan jälkeen, kun huomasin etteivät karviaispensaat näyttäneet normaaleilta. Meillä oli kolmea eri karviaislajiketta kahtena pitkänä rivinä ja karviaispistiäisen toukat olivat aloittaneet ensimmäisen juhlansa. En ollut ollut riittävän varuillani ja aivan uskomattomalla vauhdilla pensaat oli loppuunkaluttu. Saimme erilaisia vastauksia avunpyyntöihimme, joita lähetimme puutarhaguruillemme: mäntysuopaa, rikkiä syksyllä, petopunkkeja tai jotain joka loisii pistiäisissä, lohtua luonnon tasapainottumisesta itsekseen ja ohjeita keskittyä kasvien vastustuskyvyn parantamiseen. Toukkia oli liian paljon käsin hävitettäväksi, kaiken kaikkiaan tuho kohtasi karviaisia kolmeen kertaan, samana kesänä.
Täytyy sanoa, että tätä oli vaikea ottaa tyynesti vastaan.
Yhden vuoden vielä kokeilen maan kunnon kohentamista ja kasvien vahvistamista, jos sekään ei auta, syksyllä 2021 revin taimet ylös ja kokeilen jotain muuta. Saattaahan olla myös niin, että nämä lajikkeet eivät vain menesty täällä. Kesän 2020 sato onnistui osin mukavasti. Voi sanoa, että opimme paljon lehtivihannesten kasvattamisesta, saimme mojovasti satokautta jatkettua molemmista päistä ja pärjäsimme melko mukavasti tuhoeläinten – muitten kuin noitten kirottujen karviaispistiäisten- kanssa. Otimme monta askelta eteenpäin sadon korjaamisessa, pakkaamisessa ja toimituksissa. Hankimme virallisen vaa`an ja saimme elintarvikehygieniatodistuksen. Yhdessä asiakkaidemme kanssa opimme uutta eri vihannesten ominaisuuksista ja käyttökelpoisuudesta keittiössä. Jotkin uudet lajit ja lajikkeet ansaitsevat selkeästi enemmän panostusta,jotkin kokeilut voi unohtaa. Opimme paljon tajutaksemme, ettemme tiedä läheskään tarpeeksi, vaan että haasteet ovat edelleenkin valtavankokoisia!
Kesällä 2020, outona korona-aikana, saatoimme pitää puutarhajuhlamme Olavinpäivänä heinäkuun lopulla. Noin seitsemänkymmentä vierasta saapui katselemaan puutarhaa, maistelemaan teelaatuja ja kuuntelemaan The Fifth Jazz Editionin musiikkia. Saimme paljon kommentteja, ideoita ja harjoitusta siitä miten Tallbackasta voisi tulla vierailupuutarha. Eräänä elokuun iltana saimme vieraaksemme ryhmän saaristo-oppaita. Heidän palautteensa paikasta ja siitä, mitä ja miten vieraille kannattaisi sitä näyttää ja siitä kertoa, on kullanarvoista; tietävät mistä puhuvat! Elokuun alussa sattui vielä kummempaa: uskomaton TV-vierailu. Närmat i Åboland -ohjelmaa tehtiin pikkupätkä myös meillä ja Micke Björklund ja Matias Jungar kävivät laittamassa ruokaa ja syömässä Tallbackassa. Kymmenen minuutin valmistautumisajalla ja vailla mitään suunnitelmaa heiluimme mukana. Huh.
Syksyn suuri panostus oli kasvihuoneen rakentaminen. Se sijoittuu puutarhassa kohtaan jossa oli riittävästi tilaa, aurinkoa, tasainen maasto ja ennen kaikkea, jossa maa tarvitsi elvytystä. Sellaisenaan tämäkin kohta oli kuollutta ja tiivistynyttä kivennäismaata, liian vähän orgaanista ainesta, liian vähän vedenpidätyskykyä ja liian vähän elämää. Useat kylvöt epäonnistuivat, ruohosipulitkin vain elivät, eivät kasvaneet. Kuorimme maata noin 40 cm pois ja palautimme sen takaisin kasvinjätteellä, hakkeella ja hevosenlannalla vahvistettuna ja koko kakku kostutettiin EMa-liuoksella. Maaperän mikrobeilla sanotaan olevan valtava merkitys sille miten kasvit itävät, kasvavat, tuottavat satoa ja menestyvät kamppailussa tauteja ja tuholaisia vastaan.
Kasvihuoneen kasaan ruuvailussa meni koko syksy, siinä samalla suunnittelimme multatehdasta ja bokashikompostointia. Keväällä 2021 on onni kokeilla myös varhaisvihannesten ja taimien kasvatusta uudessa kennomuovitunnelissamme.
Neljän vuoden vastoinkäymiset ja sääilmiöt ovat niin ikään pehmittäneet minut lopultakin avoimesti kääntymään kateviljelyn puoleen. Yhä enemmän ja systemaattisemmin haluamme käyttää orgaanista katetta kaikessa viljelyssä, säästää vettä, suojella kasveja kuivumiselta, lannoittaa luonnonmukaisesti vihersilpulla, estää eroosiota ja ravinteiden haihtumista,luoda maaperän pieneliöille suotuisat olosuhteet tehdä omaa elintärkeää hajotustyötänsä ja luoda vahva ja puolustuskykyinen lajien moninaisuus.
Tässä on suurin haasteemme: viljellä ja hoivata maata – antaa maalle toipumisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä. Siten voimme vastoinkäymisistä masentumatta uskoa parempaan tulevaisuuteen.
2021
Viime talvena 20/21 aloitimme Facebook- sivuston ja saimme kotisivun hyvään alkuun. Moni tärkeä asia oli uusi ja suunta hakusessa: kasvihuone, kylvö lokerikkoihin ja pikkutaimien koulinta, NO DIG-penkit, kohopenkit nurmelle perustettuna, bokashimultatehdas jne. Tammikuussa valmistui myös iso kartta/viljelysuunnitelma. Siihen tukeutuen tilasimme siemeniä ja tarvikkeita. Kevään kuluessa opimme koko ajan lisää NO DIG-metodista, sen tavasta kylvää ja istuttaa taimia, korjata satoa ja pidentää satokautta. Aloimme tavoitella kahta satoa sesongissa.
Saimme paljon tärkeää kokemusta lajikkeista. Moni asia opittiin epäonnistumisten kautta. Katkerinta taisi olla sokeriherneitten täysi tuho. Lajike oli parhaaksi mainittu Carouby de Mausanne ja rakensimme herneillemme ihanan rustiikkiset tuet. Mutta kylvimme liian myöhään, alkukesän sää ei suosinut, ehkä paikkakin oli jollain tavoin epäsopiva. Herneet eivät kasvaneet, sairastuivat johonkin sienitautiin ja maistuivat aivan kauheilta. Päivä, jolloin revin koko neljän paririvin kasvuston alas, oli synkkä ja surullinen. Tuolloin ajattelin, että nyt sai herneenviljely loppua.
Kevättä leimasi myös kiire ja väsymys. Työpaikkaa vaihdettuani minulla oli vain muutama lomapäivä, vapaata aikaa ei lainkaan. Nalle panosti kahden ekokäymälän rakentamiseen vierailijoiden käyttöön. Alkukesään sijoittui sekä Aura Trädgårdsvänner -yhdistyksen tutustumiskäynti että ensimmäinen osallistumisemme Avoimet Puutarhat -tapahtumaan. Molemmat olivat omiaan aiheuttamaan paineita ja stressiä. Samoihin aikoihin koimme valtavan kirvainvaasion, hedelmäpuut hukkuivat kirvamassojen alle. Puutarha ei näyttänyt hyvältä juuri silloin kuin olisi pitänyt.
Kurpitsan vuosi -projektimme sitä vastoin onnistui. Pitkät kohopenkit toimivat hyvin, apilakate esti rikkaruohot tehokkaasti, osansa teki varmasti myös musta muovikate penkkien päällä huhti/toukokuussa ennen taimien istutusta. Mahdolliset rikkaruohot kuolivat valonpuutteeseen.
Alkuun säikähdin sahanpurun mahdollisia haittavaikutuksia ja maatuvan orgaanisen jätteen aiheuttamaa typpikatoa, mutta ongelma ei oikeasti ollut suuri. Muutama kastelu EMa-liuoksella auttoi kasvit jaksamaan pahimman yli. Lajikkeita oli paljon, yhteensä 16. Kaikista saimme jonkin verran satoa, mutta osa jäänee kertakokeiluiksi. Hienoimmat uudet tuttavuudet olivat ihana käärmemäinen Tromboncino, maukas ja hyvin säilyvä Delicata Zeppelin ja sininen hylje, Guatemalan Blue. Näitä viljelemme varmasti ensi vuonnakin. Kesäkurpitsoista parhaat olivat Costata Romanesca ja perusvihreä Black Beauty. Syksyn aivan liian aikainen halla vei ensin kesäkurpitsat ja sitten viikon päästä talvikurpitsat. Olisimme saaneet paremman säilyvyyden jos muutama viikko olisi suotu lisää…
Heinäkuun valtava helleaalto ja kuivuus aiheutti eniten harmia kaikelle viljelylle. Lämpötila huiteli pitkään kolmissakymmenissä eikä taivaalta saatu lainkaan sadetta. Kasvu pysähtyi, kasvit kärsivät ja sesonki lyheni oudosti ”keskeltä”. Kastelimme voimiemme ja uskalluksemme mukaan, mutta sadetta ei mikään kastelujärjestelmä korvaa. Ja lämpötila oli kertakaikkiaan yli optimin, eniten tietysti kasvihuoneessa. Siellä ei voinut päivisin oleskella lainkaan. Tomaatit säilyivät hengissä, juuri muuta ei voi sanoa. Chilit pärjäsivät paremmin, mutta hedelmää nekin alkoivat tuottaa vasta kun pahin paahde hellitti. Siksi myös sato jäi pieneksi, hedelmille ei jäänyt aikaa valmistua.
Kaalinviljelyyn panostimme myös kovasti. Tulokset olivat vaihtelevia. Taimiviljely onnistui hyvin. Istutimme taimet harsotunneleihin suojaan kylmältä ja tuholaisilta, seurakseen ne saivat samettikukan taimia. Olimme kovin odottavalla mielellä suippokaalin suhteen, lajikkeina kahta vihreää sekä ylistetty punainen Kalibos. Näiden lisäksi kokeilimme useaa lehtikaalilajiketta, kyssäkaalia, muutamia meille uusia broccoliini ja härmekaalilajeja, jopa joitakin ruusukaaleja ja parsakaalia.
Tuholaisista oli yllättävän vähän riesaa – taimet kasvoivatkin tunneleissa. Mutta tunneleista tuli myös suurin ongelmamme kun helteet alkoivat. Kasvuharso on aivan liian kuuma kaaleille, ilma ei vaihdu ja kasvu lakkaa.
Jo vuonna 2020 mietimme usein, että marjapensaat ja hedelmäpuut tarvitsisivat enemmän huolenpitoa ja maanparannusta. Syksyllä 2021 investoimme isosti puuhakkeeseen, 58 kuutiota enimmäkseen koivua. Tavoitteena oli antaa kaikille pensaille ja puille uutta elinvoimaa parantamalla maata niiden juurella, toisin sanoen tukahduttamalla rikkaruohoja ja pistämällä maan pieneliöt töihin. Lähes kaikki puut ja pensaat ehdittiin käsitellä. Tuorlan innostuneet permakulttuuriopiskelijat kärräsivät parin päivän aikana kymmeniä kuutioita hevosensontakompostia ja puuhaketta. Aluksi pensaiden ja puiden alustat peitettiin sanomalehdillä. Tryffelitarhaan ei lisätty kompostia, vain sanomalehtikate ja puuhaketta sekä lisäksi, Lars Ingmannin ohjeiden mukaan, vähän kalkkia.
Olen hyvin tyytyväinen keväällä tehtyihin kukka- ja vihannespenkkien laajennuksiin ja kokonaan uusiin NO DIG-penkkeihin. Ihanin uusiomaa tehtiin mustaherukkapensaiden ja vanhan omenatarhan väliin, se sai nimen Ihmesalaattimaa. Nurmi peitettiin aluksi sanomalehdillä ja pahvilla, sitten lisättiin kompostia noin 15 sentin kerros. Siihen istutettiin saman tien liuskaratamoa, salkoruusua, tarhamaltsaa, hyvänheikinsavikkaa, kilpisuolaheinää, mustakaalia, malabarinpinaattia, veripeippiä, keto-orvokkia ja valtavasti samettikukkia. Penkki oli oikein tuottoisa ja kaunis pitkälle syksyyn, vaikka emme osanneet edes täysillä hyödyntää kaikkien meille uusien salaattikasvien mahdollisuuksia. Se oli sitä paitsi hyvin toimiva alku puutarhakierrokselle, sillä siinä saattoi konkreettisen esimerkin kautta kertoa meille tärkeistä asioista, NO DIG-penkkien rakentamisesta ja puiden, pensaiden, vihannesten ja kukkien yhteisviljelystä. Saatoimme myös esitellä vanhoja unohtuneita lajeja ja uusia tulokkaita rinta rinnan.
2022
Vuosi alkoi tilannepäivityksellä ja uuden suunnittelulla. Kotisivun tekstejä ja viljelyluetteloita kirjoitettiin koko tammikuu. Teimme myös uusia esittelykansioita kertoaksemme asiakkaille mitä uusi päätuotteemme, salaattisekoitus Tallbacka Mix oikein sisältää. Tammikuun lopulla sairastimme koronan, lievänä tosin. Helmikuun alussa posti toi tilaamamme uudet kirjat Charles Dowdingin Skills ja Stephen Barstow’n Around The World in 80 Plants. Molemmat teokset ovat olleet suuri elämys ja jättäneet ”jälkiä” puutarhaan. Dowdingin timanttiseksi hiottu viljelymetodi ja Barstow´n uskomaton syötävien (salaatti)kasvien lajirunsaus on upea pohja rakentaa omasta tuotteestamme Suomen oloissa jotakin aivan uutta ja uniikkia!
Uutta suurta karttaa ei piirretty vuodelle 2022. Halusimme kuitenkin rakentaa muutaman uuden NO DIG-penkin ja tiesimme, että vanhoja, huonokuntoisia omenapuita poistettaisiin niiden tieltä. Koetimme aloittaa rauhallisesti kylvöjen ja taimikasvatuksen suhteen, chilit kylvettiin 1. helmikuuta ja kasvihuoneeseen tulevat salaatit maaliskuun alussa. Kevät oli kuitenkin hyvin kylmä, pitkä ja jäinen. Maaliskuun puolessavälissä kaikkialla oli vielä paksu jää ja hyvin paksu routa sen alla. Kasvihuone jäi sulavan veden saartamaksi. Viljelyn alku viivästyi.
Maaliskuun lopulla aloimme kerätä risuja ja harvennusjätettä, silppusimme minkä ehdimme ja rakensimme ensimmäisen Berkeley Hot Compost´n. Edellisen vuoden kompostikokeilut eivät olleet missään nimessä riittäviä ja pitkä kevät näytti tilanteen apeuden: laatikot olivat umpijäässä. NO DIG menetelmään siirryttäessä kompostia tarvitaan paljon ja mahdollisimman nopeasti! Kuukaudessa valmista lupaava Berkeleyn yliopiston menetelmä kuulosti niin hullulta, että sitä oli ilman muuta kokeiltava. Hevosenlanta ”vihreänä” materiaalina ja lumen alta pikkuhiljaa paljastuvan puutarhan siivousjäte ja risusilppu ”ruskeana” kokosimme 1,2 x 1,2 metrisiin lavakauluslaatikoihin kerroskompostia, jota sitten alettiin viidentenä päivänä kääntää – joka toinen päivä pääliosat sisälle kasaan ja päinvastoin. Lavakaulusten näppäryyden ansiosta homma ei ollut niin raskas kuin pelkäsimme. Menetelmä toimi paremmin kuin uskalsimme toivoakaan! Pian laatikoita oli neljä, sitten kuusi…
Taimiviljelyyn tarvittava multa oli toinen suuri ongelma keväällä 2022. Meillä ei ollut omaa kompostia tähän tarkoitukseen, olimme ostotavaran varassa. Liekö vain huonoa onnea, mutta jotkin kylvökset itivät erittäin huonosti tai itäneet taimet kuolivat pois. Näin kävi mm. punajuuren ja mangoldin taimille. Täksi vuodeksi olemme varautuneet paremmin; kasvihuoneessa on syksyllä tehty kompostilaatikko taimikasvatuksen tarpeisiin. Toivomme myös rahansäästöä, sillä ostokomposti on paitsi laadultaan mitä sattuu myös melkoisen hintavaa. Sitä paitsi Ruotsin suunnalta on kuulunut hyvin huolestuttavia uutisia mullan ja lannoitteiden pyralidijäämistä. Suomessa on asiasta oltu vielä hyvin hiljaa.
Huhtikuun loppupuolella maanpäällinen jää ja lumi alkoi olla poissa, routaa oli vielä. Tuorlan opiskelijaryhmä oli tulossa tutustumaan viljelytapaamme toukokuun alussa pariksi päiväksi, joten aikataulua piti hiukan jouduttaa. Mittasimme ja merkitsimme vanhaan omenatarhaan uusia penkkejä yrteille, raparperille ja kukille. Opiskelijat rakensivat sitten NO DIG -petejä eli kattoivat maan pahvilla ja lehdillä, hevosenlantakompostilla ja mullalla. Lopputulos oli kevään kylmyydestä huolimatta yllättävänkin onnistunut. Kesän mittaan nämä pedit vaativat pariin otteeseen reilua kastelua, mutta kun kasvit ehtivät juurineen perusmaahan ja rikkaruohot pahvin alla olivat kuolleet valonpuutteeseen ja jättäneet jälkeensä häiriintymättömän maanrakenteen ja pieneliöstön, oli kehitys nopeaa. Aivan uskomattoman hienosti kasvoivat esimerkiksi salviat ja raparperit. Istutimme penkkeihin lisäksi muutamia uusia viinimarjapensaita, Rovada ja Viksnes ja ihania kirsikkaluumupuita, lajikkeina Pietarin Lahja, Inese ja Sapalta. Ensi kevät näyttää miten nämä ovat talvesta selvinneet.
Ensimmäistä salaattisatoa korjasimme huhtikuulla kasvihuoneesta ja avomaalla kausi alkoi 3.toukokuuta retiisien kylvöllä ja sipulin istutuksella. Paperilla tuo ei kuulosta kovin aikaiselta, mutta kevät oli kylmä. Retiisit kasvoivat harsojen alla hienosti. Silti osoittautui, että meidän oloissamme retiisi(kään) ei ehdi riittävän pian pois salaattien alta, jos aiotaan ajoittaa salaatin huippusato alkamaan jo juhannusviikolle. Saimme avomaalta hiukan salaattia keskikesän juhlaan, mutta huippusato alkoi vasta heinäkuun alusta.
Dowdingin tapa viljellä salaattia on nerokas: hän kylvää laatikoihin sisällä, koulii pikkutaimet yksittäin lokerikkoihin ja jatkokasvattaa taimet kasvihuoneessa, tarvittaessa harson alla suojassa kylmältä. Monta turhaa vaihetta jää pois ja tilaa säästyy, mikä on meille erityisen tärkeää. Satoa korjataan pari kertaa viikossa, taimi kerrallaan taitetaan uloimmat lehdet runkoa myöten pois. Keskustan häiriintymätön kasvupiste tuottaa uskomattoman nopeasti uutta hienoa ja virheetöntä salaattia. Taimikasvatukseen haaveilemme talvikasvihuonetta, mutta vielä meillä ei sitä ole – silti esikasvatuksen on sujuttava mahdollisimman jouhevasti. Lajikkeet, kasvivalot, lokerikot, taimien istutus ulos valmiisiin penkkeihin, joihin on levitetty parin tuuman kerros kompostia, kaikkea pitää ajatella etukäteen. Lisäksi tarvitaan aimo annos onnea. Otamme opiksemme ja yritämme uudelleen. Kesäkuussa kasvu on hurjaa, kaikki näyttää ihanalta alkukesän valossa. Heinäkuussa meillä oli salaattia valtavat määrät. Tallbacka Mix haastaa meitä jatkuvasti ja opettaa paljon, mutta tuottaa myös valtavasti iloa. Salaatit ovat kesän ihanassa valossa kauniita kuin jalokivet!
Kaikki näytti niin ikään lupaavalta helluntaina 5. kesäkuuta, kun vietimme sesongin avajaisia. Paljon riitti puhetta puutarhan viisivuotisesta taipaleesta, uusista ideoista, NO DIG-metodista, komposteista, ylijäämätaimia oli myynnissä, samoin Titti Edfeltin hunajaa, Erik Saanilan julisteita ja valokuvatauluja, Roberts Brödin sämpylöitä ja Housebändi, The Fifth Jazz Edition esiintyi. Kiva päivä!
Kuten aina, kesään mahtuu monenmoista. Jotkin asiat sujuvat, toiset eivät. Kasvihuoneeseen saimme lisää tuuletusluukkuja ja ostimme varjostuskankaan edellisen vuoden kauhupaahteesta viisastuneina. Kasvihuoneen tomaatit ja chilit kasvoivat hyvin, mutta munakoisot eivät meillä halua tuottaa satoa. Se on nyt vain uskottava. Vuosi 2022 oli Puutarhaliiton Tomaatin vuosi, mutta ensi vuonna vähennämme tomaatin ja chilin määrää radikaalisti ja viljelemme kasvihuoneessa myös rucolaa ja kähäräsinappia. Kirpat ovat avomaalla meitä vahvempia, ei auta edes tiheä verkko eikä myöhäinen kylvö.
Maan kunnon koheneminen alkaa näkyä, mutta viljelyvirheet ja varsinkin perennojen osalta myös edellisten kesien kuivuus tuntuu yhä. Marjapensaat ovat toipumassa, mutta karviaiskoisa on edelleen riesa. Emme ole halunneet myydä marjoja ennen kuin saamme tämän tuholaisen jotenkin siedettävästi kuriin. Tänä keväänä aiomme satsata huolelliseen leikkaamiseen ja lisätä kompostikatetta minkä vain irti saamme. Uskomme ihaniin marjoihimme, ilman marja-aamiaisia emme selviytyisi pitkästä talvesta ja pimeydestä. Sitä paitsi harvinaisten marjojen listamme pitenee aina vaan, uutuutena esimerkiksi syksyiset hankinnat punamarjakanukan lajikkeet Olena ja Dublany, mahonia, mispeli Nottigham, valkomulperit ja ihana rusotuomipihlaja Härkätien Herkku. Haluamme pikkuhiljaa pystyä tarjoamaan näitä myös myytäväksi ja muittenkin nautittavaksi, ei vain omaan käyttöön.
Viikottaiset toimitukset asiakkaillemme veivät paljon aikaa. Sadonkorjuu ja kauppakunnostus, pakkaaminen ja toimitukset nielevät helposti leijonanosan sunnuntai- ja maanantaipäivistä. Viikonlopuiksi tarvitaan usein lisää tavaraa kesän lyhyenä sesonkina; kaikkialla saaristossa tapahtuu monenmoista. Varsinainen viljelytyö uhkaa jäädä vähille ja juuri tämän seikan takia uskomme NO DIG-menetelmään. Voimme jättää välistä monet aikaa vievät puuhat, kuten rikkaruohojen kitkemisen, penkkien kunnostuksen ja lannoituksen. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että pohjatyöt on hoidettu kunnolla. Olisi ihanteellista, jos ehtisimme levittää kaikkiin peteihin kompostikerroksen jo syksyllä ja hoitaa käytävät kuntoon katteella. NO DIG penkki on valmis sadonkorjuun ja kevyen haravoinnin jälkeen periaatteessa samana päivänä uuteen istutukseen. Kastelua helpottaa se, että kun maata ei häiritä eikä rikota sen omaa rakennetta, pieneliöstö sienirihmastoineen pidättää ja käyttää vettä tehokkaammin. Reuna-alueiden hoito on tärkeää kesälläkin. Ahnas ruoho haluaa kasvaa penkkeihin sisälle ja etanat rakastavat suojaisia ja kosteita kaistaleita, joissa on hyvä viettää päivät yöruokailuja odotellen. Siistit reunat ja käytävät ovat sitä paitsi valtavan tärkeitä puutarhan yleisilmeelle. Haluamme toimia vierailupuutarhana ja ottaa vastaan vieraita läpi sesongin. Siksi jaksamme intoilla reunojen kanttaamisesta. On paljon haastetta siinä, miten rajallisen aikansa ja voimansa käyttää. Miten painottaa oikein viljely, toimitukset ravintoloihin ja puutarhan estetiikka ja vielä ehtiä toteuttaa tämä?
Kompostia meillä ei vielä viime vuonna ollut tarpeeksi kaikkien uusien petien ja pensaiden alustojen kattamiseen. Rakensimme paitsi Berkeley -komposteja myös kiinteän, katetun 3 x 1,5 metrisen kolmiosaisen kompostin, Charles Dowdingia mukaillen. Tämä toimii siten, että yhtä osastoa täytetään kerrallaan. Näin jatketaan, kunnes korkeus on noin 1,7 m eikä se enää painu kovasti kasaan. Lämpötilan kehitystä on hauska seurata ja aina kun vast’ikään lisätyssä aineksessa päästään 55–65°C:een, voi olla iloinen. Kosteutta on myös tarkkailtava ja kasteltava kompostia tarpeen tullen. Ensimmäinen osasto saa sitten tekeytyä pari kuukautta, sillä aikaa täytetään kolmosta. Keskimmäinen osastoista toimi alkukesästä ”ruskean ”aineen varastona, myöhemmin ykkösosasto käännetään siihen. Dowding kääntää kompostinsa siis vain kerran. Parin kolmen kuukauden kuluttua käännöstä komposti on valmista katteena käytettäväksi.”Vihreää” ainetta eli typpipitoista materiaalia tulee kesällä puutarhastamme vaikka miten paljon, mutta hiilipitoisen aineksen löytäminenon hankalampaa. Keväällä asia on päinvastoin. Tänä syksynä varauduimme ensi kesään hankkimalla kuorma-autollisen puun lehtiä Turun hautausmaalta. Myös ystävälliset paraislaiset puutarhaihmiset toivat siivousjätettään meille. Olemme aina valppaita löytämään sopivaa materiaalia, toisten jäte on meille usein aarre. Laskennallisesti tarvitsemme noin kymmenen kuutiota kompostia NO DIG penkkiemme ylläpitoon vuosittain. Näin alussa määrä on suurempi. Haastetta riittää. Mutta miten kiehtovaa kompostinteko onkaan! Siihen hurmaantuu ja addiktoituu niin, että muut työt jo pikkuisen kärsivät.
Vuonna 2022 koronan pikkuhiljaa hellittäessä pystyimme aloittelemaan toimintaamme vierailupuutarhana. Tämä on ollut tavoitteemme pari viimeistä vuotta. Olemme olleet pari kertaa mukana Avoimet Puutarhat -tapahtumassa, jota vuonna 2022 vietettiin elokuun 7:ntenä. Päivä on ponnistus, mutta opettava ja tarpeellinen sellainen. Viisi tuntia jatkuvaa puutarhakierrosta käy työstä! 31. heinäkuuta vietimme Lök & Lyrik -iltaa, sipulia ja muita herkkuja puutarhassa, runoissa ja ihanissa EvaMatmalmenin ruoissa.
Muutamia ryhmiä kävi tutustumassa puutarhaan pitkin kesää. Tämä on ollut hienoa, esittely ja opastaminen on hauskaa ja samalla melkoisen vaativaa. Vaikka jaksaisimmekin puhua puutarhastamme kait loputtomiin, on harjoiteltava, jotta esityksestä tulisi selkeä, johdonmukainen ja kiinnostava. Tähän suuntaan haluamme toimintaamme kehittää. Joten tervetuloa ensi kesänä kaikki puutarhasta, maasta, vihanneksista ja NO DIG-menetelmästä kiinnostuneet. Tallbacka on ”auki” koko kesän ja vastaanottaa ryhmiä lyhyelläkin varoitusajalla! (Tarjoilun järjestämistä varten tarvitsemme pienen valmistautumisen.)
Syyskuussa saimme olla mukana myös aivan uudenlaisessa toiminnassa. Vantaalainen Kimmo Englund on puutarhuri, joka on perehtynyt maaperäeliöstöön ja maan rakenteeseen. Meillä oli etuoikeus toimia isäntinä Kimmon vetämälle Maaperäkurssille, joka luennoin ja käytännön sovellusten kautta tutustui maan ihmeelliseen elämään. Saimme valtavasti uutta tietoa ja varsinkin intoa viljelytapoihin, jotka hyödyntävät ja hyödyttävät maaperän pieneliöstöä. Tällaisia kursseja olisi valtavan hienoa saada lisää; aihe on suunnattoman tärkeä ja tehomaatalouden ajan unohtama.
Lokakuussa olimme kumpainenkin luennoimassa tahoillamme, aiheena NO DIG ja se, miten me sitä Suomen ja Paraisten oloissa olemme soveltaneet. Outi puhui maatalouskoulu Liviassa ja Nalle Aura Trädgårdsvänner’n kuukausitapaamisessa. Positiivinen kokemus – esityksen valmistelu selkeyttää omia ajatuksia ja saattaa parhaassa tapauksessa avittaa uusia oivalluksia. On myös arvokasta tutustua uusiin ihmisiin, jotka jakavat kiinnostuksen permakulttuuriin ja luonnonmukaiseen viljelyyn.
Syksyllä alkavat voimat loppua kesken. Tehtävää olisi vaikka miten paljon, mutta päivät lyhenevät armotta ja aamut ovat kylmiä. Kun aurinko painuu puitten taakse illalla tulee oitis kylmä. Teimme kompostia niin kauan kuin se oli mahdollista. Laajensimme hiukkasen monivuotista projektiamme, puutarhan ja tien väliin jäävää ”metsäpuutarhaa”. Ojaan on vedetty vuosia sitten salaojaputki ja sitä täytetty risuilla ja muulla puutarhajätteellä. Ruoho ja muu villi kasvusto peitettiin nyt pahveilla. Saimme pilaantuneen LVI-rehupaalin, josta saimme monta neliötä lisäkatetta. Siihen päälle hevosensontaa ja lopuksi rutkasti lehtiä. Tarkoitus on hissukseen istuttaa pieniä hedelmäpuita ja monivuotisia yrttejä. Punamarjakanukat ovat jo kasvun alussa. Mustilan puutarhan koetarhan kymmenen kestäväksi mainittua aprikoosin taimea talvehtii vielä sisällä, mutta ehkä jonain päivänä tällä lämpöisellä rinteellä.
Olemme saaneet käyttöömme myös aivan uuden alueen tonttimme ja Sydmontien välistä. Haaveilemme pienestä lammesta ja kosteikkokasveista, sammakoista ja iiriksistä. Tulevaisuus näyttää missä muodossa tämä toteutuu.
Ensi vuosi tuo monia uusia asioita ja uudenlaisia kuvioita. Tallbacka Mix tulee olemaan päätuotteemme ja sisältämään paljon uutta, paljon kaunista ja maistumaan ihanalle! Puutarha kehittyy edelleen, pensaat kasvavat, tryffelilehdon muodon voi jo aavistaa. Marjapensaat tuottavat satoa. Useamman yrttipenkin vierelle voi istahtaa hetkeksi ihailemaan kukkien värejä ja kuuntelemaan hyönteisten pörinää. Tai vakuuttumaan kompostin elämää ylläpitävästä ihmeestä.
2023
Vuosi 2023 on ollut huolten ja pelkojen sävyttämä. Pandemia vaimeni, mutta jäl taustalle ja sota on täyttänyt uutiset. Me voimme vain koettaa omalta osaltamme pysyä hyvän puolella ja jatkaa mielekästä elämää. Meille tuo mielekkyys löytyy puutarhasta.
Puutarhassakaan emme silti ole turvassa rahahuolilta, sairauksilta ja väsymykseltä. Tallbackassa päätimme lähteä NO DIG-viljelyn tielle ja uuden opettelu ja vakiinnuttaminen vie aikansa. Päätimme myös tehdä kaiken julkisesti, toisin sanoen avata puutarhamme vierailijoille, vaikka emme olekaan valmiita emmekä tiedä tai osaa läheskään kaikkea. Otimme riskin, joka täytyy ottaa, jos haluaa tehdä jotain uutta ja valtavirrasta poikkeavaa. Ajoittain tekee kipeää, mutta useimmiten rakkaus kaikkeen mikä kasvaa, on tunteista suurin. Olemme siis päättäneet jatkaa.
Kompostoinnista – 2023 oli vasta toinen NO DIG-menetelmän soveltamisvuosi. Olimme saaneet jo hiukan esimakua kompostointitavoista, tarvittavista materiaaleista, työmåäärästä, ajoituksesta ja ennen kaikkea siitä, miten paljon valmista kompostia tarvitaan. Tallbackan kompostointipäällikkö Outi otti asian vakavasti ja päätti suunnata pääosan työpanoksestaan kompostin tekoon, jotta viljelyspenkeille saataisiin tarvittavaa kompostia riittävästi. Olimme saaneet myös ikäviä kokemuksia. Esimerkiksi suurin toivein aloitettu multatehdas bokashikompostilla oli kitkerä pettymys. Bokashiprosessi ei ollut onnistunut eikä oma ideamme bokashin ja mullan kerrostamisesta toiminut. Lopputuloksena saimme kivikovaa pintaa ja tiheän rikkaruohomaton. Myös tavalliset puutarhajätekompostimme olivat olleet liian märkiä ja jäätyivät talvella eli koko prosessi vei aivan liian kauan.Berkeley Hot Compost -menetelmä sen sijaan oli lupaava. Risuhaketta, puutarhan siivousjätettä, hevosenlantaa, lehtiä ja kahvinporoja oli saatavilla. Miten paljon olisi mahdollista valmistaa kompostia yhden sesongin aikana? Tätä päätimme kokeilla. Kunnon talvi tuli oikeastaan vasta maaliskuussa, joten lunta oli vielä pitkälle huhtikuulle. Kymmenes päivä huhtikuuta ensimmäiset kaksi (kooltaan I 1,2 x s 1,2 x k 1) lavakauluksista koottua kompostia olivat täynnä. Berkeleykomposteja aletaan kääntää viidennestä päivästä alkaen joka toinen päivä kunnes noin kuukauden kuluttua materiaali on muuttunut tasaiseksi, joskin vielä karkeaksi kompostimullaksi. Emme käyttäneet tätä kompostia ennenkuin loppukesästä ja syksyllä, joten aines ehti vielä maatua lisää. Myös lierot tekevät kovasti töitä kunhan alun kuumuus hellittää. Hankalinta prosessissa on pitää huolta sopivasta kosteudesta; kesällä kompostit tahtovat kuivua liikaa vaikka peittelimme ne huolellisesti pressuilla haihtumisen minimoimiseksi.
Kahden ensimmäisen jälkeen komposteja tuli lisää. Lopulta kokonaismääräksi tuli noin 20, joista osa yhdistettiin jälkiprosessin ajaksi. Toisaalta kesäkuussa aloimme koota myös tavallista puutarhakompostia Dowdingin mallin mukaan rakannettuun kiinteään kompostiimme. Voi sanoa, että koko kesän urakoinnin jälkeen lopputulemana saimme syksyllä reilun kerroksen hyvälaatuista kompostia lähes kaikkiin viljelyspeteihin. Tyydyttävintä oli saada komposti levitettyä katteeksi jo ennen talven tuloa. Tällöin se ehtii asettua, madot ja muut maan pieneliöt saavat hajotustyönsä alkuun ja maa on keväällä heti lumen sulettua valmis istutuksille. Komposti ei ole lannoite eikä se liukene sateisiin eikä lumen sulamisvesiin. Maan kasvukunto paranee kohisten kun maaperä mikro-organismit runsastuvat ja voivat hyvin.
Kompostikate on monestakin syystä aivan ylivertainen asia maan hyvinvoinnille. Kevään ja alkukesän kuivuudesta tuntuu tulleen jokavuotinen riesa. Kompostilla katettu maa kestää kuivuutta paljon paremmin, maan pieneliöstö ja sienirihmastot luovat rakenteen, joka sitoo vettä tehokkaasti. Olemme vakuuttuneita siitä, että puuhake penkkien välissä käytäväkatteena on loistava keino vähentää haihtumista ja lisätä sienirihmaston määrää. NO DIG-pedeillä voi kävellä, maasta tulee kimmoisaa eikä se tiivisty. Sadevesi imeytyy maahan paremmin mm. lierojen käytävien ansiosta. Mitään keinotekoista lannoitetta ei tarvita eikä pH-arvoista sen paremmin kuin hivenainepuutoksistakaan juuri tarvitse murehtia. Elävä maaperä tasapainottaa itse itsensä ja mikro-organismeilla on keinonsa saada tarvittavia molekyylejä kasvien käyttöön. Ihminen ei ymmärrä näistä hienouksista läheskään kaikkea mutta onneksi meidän ei tarvitsekaan! Riittää kun järjestämme maan eliöille ruokaa ja suotuisat elinolosuhteet, niin työ tehdään puolestamme.
Salaattimix-lupaava alku ja pientä korjausliikettä
2022 kehittelemämme Salaattimix on hieno tuote. Sesongin mukaan varioiva, monien salaattikasvien hyvänmakuinen, kestävä, satumaisen kaunis ja yllätyksellinen! Selvää kuitenkin oli, että kehitystyötä piti jatkaa. Osa lajikkeista ei osoittautunut riittävän satoisiksi, jotkut kokeilemamme lajikkeet eivät olleet riittävän hyvin säilyviä, osaa vaivasivat tuhoeläimet ja jotkut maistuivat – no, liian erikoiselta. Mutta sidesalaatit, lehtisalaatit, pinaatti, kruunusuvikakkara ja liuskaratamo toimivat hienosti ja salaattilajikkeiden vaihtelu teki seoksesta ihanan kaunista ja värikästä.
Yllätyksellisesti kevään tahmeimmat viljelykokemukset saatiin salaatin itävyysongelmia selviteltäessä. Lopullinen syy ei koskaan selvinnyt, mutta salaatti iti hyvin huonosti. Karsimme pois ilmiselvät syyt: liian korkean lämpötilan, liian märkyyden tai kuivuuden. Kokeilimme useita eri multaseoksia, ostettua ja omaa. Ehkä siemenet olivat huonoja, ehkä kuu oli väärässä vaiheessa, ehkä jotain muuta. Suunniteltu lajikevalikoima ja aikainen aloitus meni pieleen ja oli kasvatettava sitä mikä suostui itämään. Tämän kokemuksen jälkeen emme todellakaan paljoa taidoillamme henkseleitä paukuttele. Jokainen hyvinvoiva taimi on ihme ja riemu.
Uuttakin sisältöä salaattimixiin saatiin. Kiehtovin uutuu, vaikkakin pieni makupala vain oli hapro eli tunturisuolaheinä. Tarhasuolaheinä on valtavan satoisa ja maukas, mutta ei sovellu salaattiin, koska etanat syövät siihen aina reikiä, kilpisuolaheinä on ihanan näköinen ja makuinen, mutta toivottoman hidas poimia. Hapro on erittäin hyvän makuinen ja helpommin hyödynnettävissä. Viime vuoden pieni kokeiluala tulee laajenemaan.
Salaattimix kaipaa mielestäni potkua salaattisinapeista ja rucolasta, joten ensi kesänä aion kokeilla niiden viljelyä mkasvihuoneessa. Ulkosalla se ei valitettavasti onnistu – kirpat syövät lehdet joko kokonaan tai ruman reiällisiksi. Alkukesän kuivuus suosii kirppoja, mikään harso ei auta.
Charles Dowdingilta oppimamme salaatinviljelytekniikka on mainio, sitä ihastelimme vieläkin monet kerrat. Taimet kasvatetaan yksittäin ja istutetaan penkkiin noin 20 sentin etäisyydelle toisistaan. Satoa korjataan vanhemmista, ulommista lehdistä, jolloin kasvi tuottaa valtavasti uutta tuoretta satoa jopa puolentoista kuukauden ajan. Lopulta kasvi alkaa kasvattaa kukkavartta, jolloin sato muuttuu puisevaksi ja karvaaksi. Jatkuva taimituotanto on tärkeää, jotta uutta satoa saadaan ilman taukoja. Viime kesänä huomasimme miten ensiarvoisen tärkeää on korjata satoa koko ajan. Vain tällä tavalla laatu säilyy hyvänä. Voi olla viisasta korjata satoa vaikkei tuotteella olisi ostajaakaan – vanhemmat lehdet kuluttavat turhaan kasvin voimavaroja ja houkuttelevat etanoita. (Tämä on toki turhauttava tapa tehdä kompostia!) seuraavalla sesongilla tulemme tekemään kovasti töitä, jotta sadonkorjuu saadaan tasaiseksi ja kasvit tuottamaan satoa mahdollisimman pitkään.
Vierailupuutarha 2023
Yksi Tallbackan kantavia ideoita on avoimuus. Otamme vastaan vieraita koko sesongin ajan.
Pikkuhiljaa olemme saaneet luotua infrastruktuuria ja toimivia käytänteitä, joilla bussilastillinen vieraita vastaanotetaan ja perehdytetään NO DIG-puutarhaamme. Tarvitaan opasteita, hyvä tie ja leveä liittymä (uusittu kesällä -23!), kääntöpaikka bussille, riittävästi istumapaikkoja alkuesittelyn ja mahdollisen sateen ajaksi, siistit ekovessat ja käsienpesumahdollisuus, valmiiksi mietitty opastuskierros, tarjottavaa ja mielellään myös jotakin myytävää. On selvää, että kaikki tämä lisää työtä silloin, kun sitä muutenkin olisi riittävästi, mutta pikku hiljaa asiat alkavat sujua rutiinilla. Ja se on ehdottomasti vaivan arvoista! Vaikka vieraitten saapuessa aina jännittää ja väsyttääkin, se kaikki unohtuu äkkiä. On hauskaa saada puhua puutarhasta ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita kuulemaan ja uteliaita näkemään. Maanparannus on muidenkin mielestä kiehtovaa, miltei koukuttavaa. On upeaa tavata ihmisiä, jotka jakavat rakkauden kaikkeen, mikä kasvaa.
Olemme jatkaneet vierailupuutarhan kehittämistä 2023 ja suunnitelmia on jo seuraavallekin vuodelle. Haluamme lajikevalikoimamme olevan laaja; kotisivuilla on viljelysluettelo, jossa lajeja ja lajikkeita on yli 500. Olemme aina kovin innostuneita kokeilemaan uutta ja esittelemään unohtuneita perinnekasveja, jotka ansaitsisivat säilyä viljelyssä. Koetamme luoda pieniä kokonaisuuksia, teemallisia saarekkeita, kasviryhmiä, joilla on tarina. Osa tätä työtä on reunojen kanttausta ja rikkaruohojen nyppimistä, mutta myös niitä upeita ideoita, kun äkkiä näkee mitä jossain kohdassa ”kuuluu” kasvaa ja miten penkin reunan ”kuuluu” kaartua! Joku kasvi osuu omaan paikkaansa ja viihtyy loistavasti, sen vierelle joku toinen – ja tarina jatkuu. Meillä on melkein kaikille puutarhan kolkille omat nimensä, se on tärkeä osa Tallbacka tarinaa.
Taimikasvihuone
Olemme pitkään haaveilleet kasvihuoneesta, johon mahtuisi jopa vaativampia hedelmäpuita kuten aprikoosi, persikka tai viikuna.
Talvikasvihuoneen piirustukset hyväksyttiin vuonna 2020, joten takaraja rakentamisen aloittamiselle oli syksyssä 2023. Talvikasvihuone oli meille kuitenkin liian kallis, joten suunnitelmaa karsittiin muovihuoneeksi. Työt piti aloittaa jo keväällä 2023, sillä yrteille 2016 tehty lavakaulusviljelmä piti poistaa. Ilmeni, että alimmat laatikot olivat jo hyvin heikkoja, joten ne olisi joka tapauksessa pitänyt uusia. Kokosimme yrttilavojen maa-aineksen talteen isoksi kasaksi odottamaan rakentamisen aloittamista.
Elokuussa alkoivat rakennuksen pohjatyöt kun tämä 9 kertaa 11 metrin alue kaivettiin auki. Itse rakennuksen koko tulisi olemaan 4,6 kertaa 8 metriä, korkeus katonharjaan 4,3 metriä. Vesijohdot, sähkökaapelit ja viemäri asennettiin ja pohja tasattiin sepelillä. Vesi ja sähköliittymä vedettiin asuintalon kellarista. Perustuksissa käytettiin maa-ankkureita, jotka porattiin maahan. Niihin kiinnitettiin puukehys, johon puolestaan ruuvattiin seinäpalkit, jatkeenaan kattotuolit. Sisäkaton palkit ruuvattiin kattopalkkeihin ja molempiin päätyihin pystysuorat pattingit. (kts kuva ja piirustus)
Lokakuun loppupuolella pääsimme kasvihuonemuovin asennukseen. 20. lokakuuta muovi oli kiinnitetty paikoilleen alumiinilistoin kattotuoleihin ja päätypalkkeihin. Kattoon tehtiin aukot tuuletusluukuille, mutta sitten oli pakko keskeyttää työ sillä talvi ja kylmyys saapuivat varhain. Tuuletusluukut tulivat marraskuussa ja odottelevat nyt mukavampia säitä.
Joulukuussa vedettiin sähkö kasvihuoneeseen, mutta valaistusta ei ehdittu saada valmiiksi. Taimien käsittelynurkkauksen suojalevyt ovat paikoillaan samoin kuin pesualtaan taustalevy.
Keväällä molemmille puolille kasvihuonetta asennetaan myös ovet.
Uutta elinvoimaa marjoille ja hedelmille
Oli kulunut kuutisen vuotta siitä kun suurin osa marjapensaistamme ja hedelmäpuistamme istutettiin. Moneen kertaan on tullut kerrottua, miten vuosien 2018 ja 2019 harvinaislaatuisen kova kuivuus tuotti hankaluuksia ja osittain varmasti aiheutti monet vaikeudet, joihin olemme törmänneet. Toisaalta se myös pakotti meidät etsimään ratkaisuja ja lopulta muuttamaan koko viljelytapamme uuteen. Maaperä ei toivu hetkessä eivätkä kasvit ehkä täysin koskaan, mutta tehty mikä tehty; emme halunneet myöskään repiä kaikkea jo istutettua pois ja aloittaa alusta. Tehdyt virheet harmittavat, mutta harmittelulla ei pääse eteenpäin. Karviaispistiäisistä ja kateviljelyn alkutaipaleesta olen kirjoittanut aiemmin. Kirsikkapuut ja makeapihlajat vei jäätalvi 2021/22. Vadelmapenkit eivät tuottaneet enää juuri lainkaan kunnollista satoa, joten päädyimme poistamaan myös ne. Herukkapensaita vaivaa karviaiskoisa, joka on vienyt sadosta lähes puolet ja tehnyt poimimisesta työlästä. Olemme saaneet marjoja omaan käyttöön pakkaset täyteen, mutta vain murto-osan potentiaalisesta sadosta ja laatu on usein ollut kehno. Jotain oli siis tehtävä!
Michael Phillips ”The Holistic Orchard”
Hakiessamme keinoja jo istutettujen pensaiden ja puitten auttamiseksi löysimme amerikkalaisen Michael Phillipsin järkälemäisen teoksen kokonaisvaltaisesta hedelmätarhaviljelystä. Kirja on hyvin omanlaisensa, paitsi tekstinsä määrässä myös sisällöltään. Phillips pyrkii luonnonmukaisuuteen ja terveyteen kaikilla osa-alueilla; hänen tapansa hoitaa omenatarhaa tähtää puun ja hedelmien terveyteen, maaperän terveyteen, viljelijän terveyteen, koko ekosysteemin toimivuuteen. Phillipsin hedelmätarhan omenat ovat paitsi suuria ja kauniita myös ravintosisällöltään ylivertaisia. Kaikki toimet, joihin hän tarhallaan ryhtyy tähtäävät hedelmäpuun hyvinvointiin, jolloin tuhoeläimet ja sairaudet eivät saa aikaan mittavaa vahinkoa. Selvyyden vuoksi mainittakoon kuitenkin, ettei hänen tarhansa ulkonäkö vastaa vakiintuneita ihanteitamme eikä nurmi näytä golfkentältä!
Omaksuimme kirjasta heti muutamia käytänteitä. Vesakon siistimisestä saamme risuhaketta, joka on hedelmäpuille ja marjoille erittäin hyödyllistä. Sen maatuessa hyötyvät hedelmätarhaan sopivat sienet ja maaperän eliöt. Me kompostoimme risuhakkeen ja käytämme sitä myös käytäväkatteena. Emme leikkaa kevään voikukkia, sillä pölyttäjät tarvitsevat niitä. Istutamme puitten ympärille raunioyrttiä, joka on erinomainen sitojakasvi syvine paalujuurineen, tuottaa valtavasti vihermassaa sesongin aikana ja maatuessaan vapauttaa suuria määriä hivenaineita hedelmäipuitten käyttöön. Raunioyrtti ehtii tuottaa useamman lehtikasvuston ja pölyttäjiä kiinnostavan kukinnan kasvukaudessa. Aloimme valmistaa neemöljyn, EM-mikrobien ja merilevän seosta ja ruiskuttaa sillä kasvustoa. Phillips sekoittaa mukaan myös kalaöljyä, mutta sellaista ei taida Suomesta saada. Vuonna 2023 teimme käsittelyn kahdesti, silmuvaiheessa varhain keväällä ja kukinnan alkaessa. Phillips tekee käsittelyn neljästi ja seuraa puun kehitystä hyvin tarkasti. Hän on myös koko ajan tietoinen tuhoeläinten ilmaantumisesta ja kehitysvaiheista ja osaa ajoittaa toimenpiteensä oikein. Hän myös painottaa vahvasti raakileharvennuksen tärkeyttä. Meillä on hyvin paljon opittavaa!
Suurimmat ongelmamme ovat olleet marjojen koisatuhot ja luumuja tuhoavat sienitaudit. Aiomme jatkaa ja oppia lisää, toiveemme on pikku hiljaa päästä tasapainoon hedelmätarhassamme. Voimavaramme ja aikamme ei kuitenkaan riitä sellaiseen tarkkuuteen kuin Phillipsin kirja ohjaa, mutta teemme mitä voimme.
Uusi kierros mansikoita ja vadelmia
Mansikoitten viljelijöinä meillä ei toistaiseksi ole ollut paljoa syytä tyytyväisyyteen. Ensimmäinen kasvusto kärsi kuivuudesta ja mangaanin puutteesta ja liikaa muokattu maa aiheutti pulmia istutuksessa. Toisen kasvuston taimet olivat luultavasti vaurioituneet kuljetuksessa niin pahasti, että eivät koskaan oikein päässeet kasvun alkuun. Talvi tappoi useimmat, joten hävisimme kaksi sesonkia saamatta yhtäkään marjaa, turhauttava kokemus.
Kolmannen kierroksen taimiin panostimme siksi paljon. Lajikkeet ovat Malwina ja Lumotar, taimet ovat Paraisilla mikrolisättyjä ja Peuraniemen taimistolla jatkokasvatettuja. Ensimmäinen kesä on takana, maaperän kunto kohenee. Toivomme parasta.
Vuonna 2019 teimme pitkiä 35 metrisiä hügelpenkkejä molemmin puolin puutarhan uudempaa osaa. Näissä on kasvanut ensin kurpitsoja, sittemmin kaalia ja sipulia. Eteläinen penkki on kuitenkin liian kuiva vihanneksille ja koska poistimme toisaalta vanhat vadelmarivit huonokuntoisina, päätimme istuttaa tähän pitkään penkkiin uusia vadelmia. Pohdinta johti Glen Ample-lajikkeeseen ja muutamiin pensaskirsikoihin (Porthos, Athos) Savonlinnan taimistolta. Huhtikuussa 2023 istutimme 60 vadelmantainta ja myöhemmin kesällä rakennettiin tukirakennelma.